Seitsemas paiva - liki vuoren valloittaneet

Aamulla sade rummutti tasakattoja kiivasrytmisesti, olin herannyt jo tunteja ennen Vainoa ja odotin dekkarini seurassa hanen nousevan. Minusta on hassua, etta han nukkuu ehka enemman kuin mina, tai ainakin aina myohempaan aamuisin. Silla yleensa mina nukun eniten. Sateen lakatessa han vihdoin havahtui, aurinko tuli varovaisesti esiin pilvien takaa, ja pysyi esilla lahes loppupaivan. Olemme taineet nahda, kuinka pilvia valmistetaan - vuoret tekevat niita. Sateen jalkeen auringossa hoyrystyvat rinteet nostavat itsestaan patsaita kohti pilvia. Valilla nauttaa silta, kuin pilvilla olisi lukuisia pienia jalkoja ja ne lahtisivat pian juoksuun, kuljettaen koko massan toisaalle. Tai silta, kuin lukuisat karsat imisivat maasta kosteutta kohti valkoista moyheytta. Paivisin olemme naureskelleet ehka "Intian rullaajalle" Indian roller - pienelle hopsolle linnulle, joka paa nykien juoksee herraskaisesti vastapaisen talon katolla otokoiden perassa.

Mutta niin, emme tienneet, mita tahtoisimme tehda. Anniinaa houkutteli shoppaaminen ja tinkimisharjoittelu, mutta paatimme siirtaa sen huomiselle. Paikallisen buddhatemppelin museo oli tanaan suljettu, ei siis sinnekaan. Istuimme aamiaisemme jalkeen tunnin jos toisenkin paisteessa lukien kirjojamme ja sulatellen paikallista kaurapuuroa - makeaa paksuun maitoon keitettya ja melko herkullista poperoa. Uusi nalka ajoi meidat vihdoin liikkeelle, paatimme testata laheisen hotellin kehutun ravintolan, emmeka pettyneet. Jalleen reilulla kahdella eurolla soimme vatsamme ja mielemme kyllaisiksi, ruoka oli taas loistavaa. Olemme laskeskelleet elavamme taalla suunnilleen parilla kympilla niina paivina, jolloin ei ole tarve ostaa muuta kuin ruokaa, uskomattoman vahan kahdelle ihmiselle - majoituksineen. Taidamme elaa ainutlaatuisia paivia - saamme kiireetta kulkea valmiiseen poytaan silloin, kun tekee mieli. Oikeastaan on sangen kummaa, etta pitaa matkata nain etaalle tavoittaakseen taman rauhan mahdollisuuden. Ei ole asioita hoidettavana, ei ihmisia tavattavana, ei tarvitse tehda ruokaa, ei siivota - vain olla. En tieda, kauanko tata jaksaa, mutta toistaiseksi en kaipaa muuta. :) Vaikka no, on kylla myonnettava, etta valilla olisi ihaninta juoda hanavetta, kayda omassa puhtaassa suihkussa ja saunoa, syoda ruisleipaa ja tuoreita kasviksia ja katsella Dharmaa ja Gregia siina sivussa. Mutta aikansa kullakin. Taidamme taalla oppia yhta ja toista niin Pohjois-Intiasta, matkalla olemisesta, erilaisesa kulttuurista ja kehitysmaaoloista, puhumattakaan itsestamme ja toisistamme.

Paivallisen jalkeen paatimme lahtea kurkkaamaan sita paljon puhuttua vesiputousta, jonka pitaisi olla n. puolen tunnin kavelymatkan paassa. Eraassa vaiheessa kallion kielekkeelta se nahtiinkin, mutta pienessa kylassa taisimme valita vaaran suunnan risteyksesta, ja loppujen lopuksi paadyimme kapuamaan ylos rinnetta lahelle sen huippua, korkeutta riitti. Polku oli kivinen ja kapea, kaarteili pitkin rinnetta omavaltaisesti, mutta jokseenkin jarkevasti. Teki mieli kavuta aivan ylos, mutta siihen pitaisi valmistautua vahan paremmin kuin alle kahdella litralla vetta ja ilman mitaan muita varusteita. Kavutessamme tulimme eraaseen pieneen kylaan joka oli piilossa rinteessa. Naimme keppipyykilla olevan naisen, joka kaivovedella pesi soikossa vaatteitta, heilutti paksua kepukkaa olan takaa ja antoi lialle kyytia. Illalla katselemme telkkarista pyykkikonemainoksia, ( ja sita ihmeellista intialaista viihdetta, jossa joka valissa on tanssittava ryhmassa.) Lisaksi meita tervehti kolme penkilla puhelinta luukuttavaa teinipoikaa - samat ovat kollien kujeet kaikkialla kai. Nokian mainoksia nakee paljon. Mutta hotellimme omistajalla on iPhone, kaikkea sita. Tuloerot hammentavat - neljakummenta prosenttia perheista elaa yhden huoneen asunnoissa, mika tarkoittaa satoja miljoonia ihmisia.

Kylan paikkeilla oli muutamia hienon nakoisia hotellejakin, mutta kylla olisi kova homma kavuta shoppaileen koko tuo tunnin - parin maki. Taas harmiteltiin kameran puuttumista, silla kun paikallaan seisoi, niin mista tahansa suunnasta olisi saanut upeita kuvia. Joten ei kait voi muuta sanoa kun: Menkaa itse katsomaan =)

Paikallinen naan leipa. Sille voisi kirjoittaa oodin. Se on ihan jotain muuta taas kuin Suomessa. Kun tilaa kaikki 30 rupiaa maksavan valkosipulivoi-naan leivan, saa korillisen sita itseaan, ei siis sellaista yhta pienta siivua, vaan pizzan kokoisen latyn siivuteltuna valmiiksi. Se myoskin tehdaan perinteisessa Intialaisessa tandoori-uunissa, joka on ilmeisesti jonkinmuotoinen kiviuuni. Joko se tekee siita taivaallista, tai sitten Suomeen on paatynyt vaara resepti.

Lepailya lepailya, melkein mieli tekisi nahda muutakin Intiaa, mutta ei se tata paljoa parempaa, ainakaan "lomampaa" voi olla, ja matkaopaskin sanoo: Taalta on vaikea poistua. Ihan hiljaa sulattelemme mielissamme mahdollisuutta matkata Manaliin, Shimlaan ja/tahi Chandigarhiin. Mutta se jaa nahtavaksi - taalla riittanee tutkittavaa viela toviksi. (Vainon salainen sivumaininta: Manalissa olisi riippuliitoa ja zorbpallolla maen laskua, Anniina ei anna menna) (Anniinan salainen sivumaininta: enka mina paase lentamaan kuumailmapallolla) (Vaino: Molemmat on turvallisempia enta kuumailmapalloilu) (Anniina: Ala hopsi, onneksi sinulla on jarki mukana - eli mina.) (V: Hyvat ystavat, tama ei pysynyt salassa, siirrytaan suunnitelmaan B.) (A: Vastedes kaikki kommunikaatio ulkomaailmaan kulkee sitten minun kauttani.) (V: Alkaa huoliko toverit, viela paasemme riistovallasta! Free Tibet!) (A: Myohaista, kultaseni, myohaista. Liitto on sinetoity.) (V: Huoh ) (A: Alkaa valittako, V sai tanaan suklaakakkua kuitenkin. Ihan hyvat olot silla on. )



Kaikki on siis edelleen hyvin.


Valoa ja Rakkautta, toverit. Rauha olkoon mielissanne ja paivanne kauniit, yonne taynna onniunia. Nyt juomme teemme.


PS. Kavimme syomassa Pierce Brosnanin suosimassa ravintolassa. Menun ensimmaisella sivulla oli herran kuva peukku pystyssa tyhjien ruokakippojen takana. Pierce Brosnanin valinta!