Eilen valtiolliset uutiskanavat pyorittivat tuntikausia uutisia Delhissa paikallista aikaa kuudelta sattunutta pommittelutempausta, ilmeisesti islamistien tekosia jalleen. Viisi aikapommia rajahti keskustassa, kaksi saatiin purettua. Yksi pommeista posahti melko lahella sita paikkaa, jossa olimme ensimmaisen yomme Intiassa. Kuolleita parikymmenta, loukkaantuneita liki sata - ei siis valtavaa tuhoa ottaen huomioon pommien keskeiset sijainnit, mutta kutakuinkin kamalaa silti. Delhia ymparoivat pari kolme maakuntaa on laitettu halytystilaan, mutta niistakin on tanne viela matkaa hyvasti. Toivotaan, etta pommisankarit rauhoittuvat siihen, kun meidan tulee lahtea taalta pois. Delhi houkuttelee yha vahemman.
Lomailu jatkuu pehmeasti. Olemme kayneet kolme kertaa medioimassa, miettineet mielen harhaisuutta ja erilaisia ihmismielen laatuja, hengitelleet rauhaa ja rakkautta. Viela emme ole valaistuneet, mutta ainakin Anniinasta homma on mukavaa. Vaino soittelisi ehka mielummin djembea. :) Vaino on soittelun kautta tutustunut neljaan japanilaiseen, pariin israelilaiseen ja paikalliseen katukauppiaaseen. Tanaan olisi laheisessa kylassa - Baksussa- tiedossa jalleen soittelua ja tulitemppuja jo aiemmin mainitussa hippibaarissa. Ehka menemme piipahtamaan siella, mikali jaksamme. Aamulla on vain sangen varhainen heratys meditoimaan. Muutenkin alamme tulla tutuiksi kylalaisten kanssa, aamiaispaikassamme tiedetaan jo, mita haluamme syoda: tuoretta valkosipulivoileipaa, puuroa ja teeta aamiaiseksi, illalla samaista leipaa hoystettyna kasvismunakkaalla ja teella, valilla kakullakin. Eilen loysimme kahvilan, josta saa kunnollista kahvia, ja tulimme tyytyvaisiksi. Paikallinen kuravesi on pitanyt sisallaan vain aavistuksen kahvin ideasta.
Saa on ollut pari paivaa lampiman kostea. Eilen tuli vetta kaatamalla, se tulvi sisaan huoneemme parvekkeen ovesta ja jouduimme vaivaamaan hotellipoikaamme, joka pelasti tilanteen luutun ja luudan kanssa. Satoi tunteja, ja jopa koirat olivat yolla hiljaa. Paivisin kylan koirat nukkuvat pitkin katuja ja temppeleita rohnottaen tyytyvaisen nakoisena kuka missakin, valilla keskella katua, valilla tukkien muuten vain kulkureitit, mutta illalla ne havahtuvat. Yot alkavat valtavalla raksytyksella, jatkuen vaihtelevasti koko kylan tayttavalla ulvonnalla ja rahinalla. Ehka ne haukkuvat toisilleen, ehka kiistelevat reviireista, ehka vahtivat apinoiden kulkua, emme tieda. Meno kuulostaa niin hurjalta, etta tuntuu hyvalta pysya omassa sangyssa, eika huvita lahtea ottamaan selvaa.
Apinat taalla ovat melkoisen royhkeaa sakkia, kulkevat omavaltaisesti pitkin parvekkeiden kaiteita ja tonkivat roskiksista herkkupaloja. Eraana aamuna aamiaispaikkamme terassin ylitti apinaperhe - urosapina varmisti reitin, sita seurasi naaras, joka kantoi vatsan alla pikkuapinaa, ja pari pienempaa apinaotusta kipitti perassa. Hetken kuluttua ne palasivat samaa reittia, josta tulivatkin. Ikkunat ja ovet on syyta pitaa sapissa oisin, ellei tahdo karvaisia vieraita sankyynsa.
Anniina on tottunut matkalla oloon, ja voisi jatkaa reissaamista pidempaankin. Tama on sangen nautittava tapa elaa, olla irrallaan velvollisuuksista ja arjesta tovi, keskittya vain olemiseen tutustuen samalla uusiin ihmisiin. Vaikka ikava onkin Suomen helppouksia ja hyvyyksia, olemme hyvillamme siita, etta tulimme. Ja olemme myos tyytyvaisia paatokseemme pysya yhdessa paikkaa pitempaan. Kiertelemalla nakisi fyysisesti enemman, mutta nain sielu pysyy mukana. Vaino on soittelemassa rumpua uusien kavereidensa kanssa, menen etsimaan hanet.
Terveisia kaikille, vajaan parin viikon kuluttua olemme jo siella.
Voikaa hyvin,
valoa ja rakkautta!
Anniina ja Vaino
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti