Huomenta, kanssakansalaiset. Paivat kuluvat taalla liki samaa rataa kuin aiemminkin, kaikki on hyvin. Lueskelemme, kuljeskelemme ja katselemme, elelemme hiljaista turistiarkea taalla kylasessa. Kahteen paivaan ei ole satanut - monsuunin pitaisi pian olla ohi. Pilvimassat ovat silti valtaisat vuorten ylla, tai melkein alapuolellamme, kuten eilen. Ihmetyksen sekaisella kunnioituksella katselimme, kuinka valtava pilvimoyhio lahestyi paattavaisesti parvekettamme. Nakyvyys alkoi huurtua ja kosteus hiipi ennalta kertomaan siita, etta jokin meita suurempi on tulossa. Livahdimme sisalle ja suljimme ikkunat - pian parveke oli jalleen tovin valkoisen massan saartama.
Eilen lahdimme aamusta liikkeelle shoppailumielin. Anniina oli bongannut aiemmin kivan takin, jonka tahtoisi itselleen - valitettavasti niita myyva kauppa on ollut jo pari paivaa kiinni - niin se oli eilenkin. Paadyimme kiertelemaan muita liikkeita, Anniina testaili tiibettilaisia kulhoja - niita joita soitetaan kapulalla ja joista kuuluu OOOOMMMMmmmmm, joilla tasapainotetaan ja hoidetaan chakroja ja jotka varisevat mita kivimmin. Valikoima on laaja, kulhoja on kaikkia kokoja alkaen jalkiruokakiposta paatayen boolimaljaan - ja sellaisia olisi tarkoitus tuoda kotia. Vaino on hieman kauhistellut prosessia - miettinyt niiden raahaamista, mutta paatyi sitten itse ostamaan massiivisen djemben sympaattiselta katumyyjalta. Tama nuori herra lupasi opettaa Vainoa viisi paivaa soittamaan ja virittamaan ostoksensa - ei huono kauppa 50 euron kustannuksineen. Rumpu tullee (tiibettilaisten maljojen kanssa) DHL:lla Suomeen kuukausi meidan jalkeemme. Rummun alkuperainen oli kalliimpi, eika siihen kuulunut koulutuksia. Pienehkon tinkimisprosessin jalkeen hinta tipahti 1/4 osaa, ja koulutukset tuli paalle. Silti jai maku etta olisi voinut tinkia ehka enemman, mutta hinta ei euroissa ole kallis, joten antaa menna nuoren myyjan hyvaksi.
Tahan asti tinkimista on harrastettu vain pari kertaa, eika kovin agressiivisesti. Jotkut tuotteet tuntuvat olevan paikallisessa rahassa vahan ylihinnoiteltuja, mutta euroissa moninkertaisesti vahemman kuin mita Suomesta saisi. Sanotaan etta tinkiminen on kulttuuriteko, ja jotkut myyjat voivat pahastua jos ei tingi, mutta liikaa tinkiminen myoskin vahentaa rahan kulkua maahan, ja voi lisata koyhyytta kun turistituotteiden valmistaminen tyollistaa isoja osia paikallisesta vaestosta. Taalla on myos sellaisia kauppoja, joissa on tinkiminen kielletty, niiden tuotot menee suoraan paikallisten lasten hyvaksi. Tuntuu pahalta ajatukselta tinkia kahden euron paidasta, vaikka sen voisikin saada eurolla.
Kaupanteko taalla on siis opettelua - isoista ostoksista yritamme tinkia - tai Vaino yrittaa, silla taalla ihmiset olettavat rahaliikenteemme kulkevan hanen kauttaan yhdessa liikkuessamme. Hanen kanssaan aletaan tinkia, hanelle tuodaan ravintolalaskut ja hanta katellaan ensimmaisena. Tama sopii Anniinalle, han saa vain valita ja Vaino hoitaa likaisen tyon. :) Sukupuoliroolimallit taalla ovat jotenkin ristiriitaiset - kirjakaupassa on myynnissa De Beauvoirin klassikko: Toinen Nainen, valilla tormaa naisten oikeuksista kertovaan kirjaseen - mutta ilmeisesti kaikki on viela hyvin alkuprosessissa. Naisista alle puolet on lukutaitoisia - miehista liki 75 prosenttia. Taalla Anniina saa kulkea jokseenkin rauhassa, mutta Delhissa miesten katseet vaivaannuttivat. Toisaalta miehet hoitavat hyvin avoimesti lapsia, pitavat niita sylissa ja taluttavat kadulla, hakevat ravintolassa lattialle pyllahtaneet ja parkuvat muksut syliin. Taalla kaksvitonen on jo vanha tekemaan lapsia - yleensa 18 vuotta on ainakin Tiibetissa normaali lisaantymisika, kuulemma. Ja onhan se normaalimpi, kuin mihin me lansimaisessa yhteiskunnassa olemme ajautuneet.
Aamulla kaytiin hakemassa uusi satsi pyykkia pesulasta; joka on jokin vaatekaupan ja pesulan risteyma. Pyykit tulevat halvalla puhtaaksi, ja ovat natisti viikatut. Voimme siis nauttia lomastamme pienella vaatemaaralla helposti, kayden pari kertaa viikossa pesettamassa ne "modernissa" konepesussa. Oma peseytyminen on myos sujunut mainiosti, paitsi tanaan ei saatukkaan lamminta vetta. Lamminvesivarastot toimivat aurinkoenergialla: Talojen katoilla on siis isoja mustia kanistereista jotka aurinko paivan myota lammittaa - joista myoskin apinat tuntuvat pitavan, juomavetena siis. Naimme siis eilen ravintolan ikkunasta kun pari apinaa roikkui kanistereiden sisalla juoden mukavan lampoista vetta. Toivomme hiljaa etta meidan kanisterimme on suljettu apinoilta.
Liikennekulttuuri on se mihin ei totu, kuten myoskin kerjalaiset. Annoimme kohtuullisen summan rahaa eraalle rampautuneelle kerjalaiselle, vain etta han kerjaisi uudestaan parin minuutin kuluttua kun kavelimme uudestaan ohi. Liikenne myos taalla pienessa kylassa toimii kuten Delhissa: Jarru on sekoitettu toottiin. Moottoriajoneuvot tulevat kovaa mutkien takaa vaikka tiet ovat taynna ihmisia. Kuten sanottua, jarrun sijasta vain tootti soi, ja ihmiset hyppivat teiden reunoille suojaan. Autot ovat myoskin valilla todella isoja, jolloin pitaa litistya pienen kadun likaista seinaa vasten ettei peili tai itse auto kolahda kylkeen. Valilla liikenne menee tukkoon kun kaksi tallaista isoa autoa tulee toisiansa vastaan. Intialainen ratkaisu tahan on paikallaan toottaily, jatkuva toottaily, kunnes poliisi tulee pillilla vihelteleen ja ohjailemaan toista kaistaa pakittamaan pois edesta. Omatoimisesti pakki ei nayta menevan paalle, eli siis jarrun lisaksi pakki on korvattu tootilla, liekko paikallisilla autotehtailla on laadunvalvonta heikompaa kuin meilla. Emme ajatelleet siis vuokrata omaa autoa tai moottoripyoraa talla matkalla, vaikka niilla ketterasti paasisikin tutkimaan useiden kymmenien kilometrien paassa olevia pikkukylia.
Niin, tekstiviestit tannepain eivat ole tulleet perille muutamaan paivaan, mikali joku on niita lahetellyt. Kommunikointi on toistaiseksi siis varminta hoitaa tata kautta, tai sahkopostitse. Anniinan tavoittaa virnatar(at)gmail.comista varmimmin, virallisemmat jatan lukematta salasanavorojen pelossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti