Jahas. Ei mitaan uutta taalla pain palloa - flunssa roikkuu meissa sinnikkaasti kiinni, valmistelemme tomumajojemme siirtoa hektiseen Delhiin ja mietimme, kuinka nopeasti aika sitten lopulta sujuikaan. Flunssa hidastaa hieman shoppailua, ei tahdo jaksaa tingata eika tehda asioita vaikeasti. Taalla tosiaan jonkin tavaran omistajuuden vaihdos ottaa aikaa, ellei ole valmis maksamaan ylihintaa turistuudesta. Ja lopulta hinta laskee ehka sen kolmasosan keskimaarin - huonoja olemme tassa hommassa ilmeisesti. Tai sitten meilla on vain liikaa rahaa. :)
Onni onnettomuudessa ja suuri tarkoitus (ainakin Anniinan mielesta) tassa sinnikkaassa rakataudissa on se, etta se pakotti meidat jaamaan tahan kylaseen loppuajaksi. Miksiko se on hyva? Alkuperaisen suunnitelman mukaan olisimme saattaneet viikko sitten pakata itsemme bussiin, joka olisi kuljettanut meidat Manaliin, ja olisimme siita sitten lasketelleet Shimlan kautta kohti etelaa. Eilen lueskelimme lehdesta, etta aluetta riepotelleet rankkasateet ovat katkaisseet tien Manaliin ja Shimlasta kaikki tiet ovat poikki mutavyoryjen vuoksi. Shimlassa on myoskin kuollut kymmenia ihmisia, vesi ja sahko olivat eilisen lehden mukaan katkolla. Osa ihmisista on jaanyt mutavuoryyn, osa sortuneisiin rakennuksiin mm. puiden kaaduttua niiden paalle. Eli ilman tata tautia olisimme ehka parhaassa tapauksessa jumissa Manalissa odottamassa tien kuivumista tai suunnittelemassa lentoa Delhiin, pahimmassa tapauksessa olisimme mudan keskella Shimlassa, ehka elossa, ehka emme. Kaikella on tarkoituksensa, ja se on hyva niin.
Delhin ajankaytto-ongelma on viela ratkomatta. Todennakoisesti otamme jonkun halvan hotellihuoneen jostain, potkottelemme sen viileydessa, jatamme sinne rinkkamme ja uhmaamme ehka ulkomaailman kaoottisuutta kaymalla taidemuseossa ja ruoka-tori-kauppahalli -keskittymassa. Lentokentta on remontissa ja kaikkialta saa lukea, etta se toimii hitaasti. Pitaa varata vahintaan kolme tuntia aikaa siella sompailuun, 15 km matka sinne kestanee taksilla tunnin ruuhka-aikaan. Mita enemman asiaa ajattelee, sita vahemman tekee mieli lahtea pois. Muutenkin olemme sita mielta, etta matka tanne oli hyva juttu - vaikka kotiin tekee mieli, tekee toisaalta yhta lailla mieli jatkaa kulkua. Nyt helpommin ymmartaa niita, ketka reissaavat kuukausia. Ja ehka hieman kadehtiikin, ehka. Yllattavan monella lansimaalaisella on nakynyt pienia lapsia mukana, muutamalla vauvaikaisia nyytteja selkarinkassa. Ja toisaalta yllattavan paljon on nakynyt elakeikaa lahentelevia tai sen ylittaneita ihmisia matkaamassa. Pitaa nostaa hattua. Itsehan me rajoitamme omia mahdollisuuksiamme.
Mita taalla on opittu? Lista on pitka, taidamme palata siihen myohemmin. Mutta vetta olemme kayttaneet peseytymiseen allistyttavan vahan, siita pitaisi ottaa oppi mukaan Suomeenkin. Suihku on helpointa suorittaa siten, etta laskee amparin tayteen lamminta vetta, josta pienemmalla astialla liruttelee paallensa. Puhdasta tulee parillakymmenella litralla.
Palaamme seuraavan kerran ehka tanne blogiin vasta Suomessa, ehka Delhissa, jos aikaa ja mahdollisuus on. Voikaa hyvin,
rakkautta ja valoa,
Anniina ja Vaino
maanantai 22. syyskuuta 2008
lauantai 20. syyskuuta 2008
21. paiva - toukka lautasella ja hamahakki katossa
Tervehdys rakkaat. Taalla voidaan kohtalaisesti, kummankin flunssa taitaa olla kaantynyt kohti loppusuoraa - Anniina turvautui antibiootteihin, kun keuhkoissa alkoi tuntua silta, etta ne tulevat yskan mukana ulos, ja voi kovasti paremmin nyt. Vaino tapansa mukaan haati popot oksentamalla ne reippaasti ulos toissayona. Kolme paivaa olemme poteneet hotellihuoneemme tylsyydessa katsoen liikaa telkkaria ja vaantaytyen valiin ruoan aareen, onneksi saa on suosinut meita ja aurinko on pitanyt itsensa pilvessa tuon ajan myos. Tanaan taas porottaa, ja ainakin Anniina aikoo liikuttaa itseaan kaupanteon haasteisiin. Enaa ei ole kuin kolme yota lomaa taalla jaljella. Bussiliput Delhiin ovat buukatut ja paalla henkinen tsemppaus kohti tuota koitosta. Paluubussimme onneksi nayttaa modernimmalta kuin se, milla tulimme, mutta olemme oppineet taalla sen, etta kuviin on turha luottaa. Asiat eivat valttamatta ole niita, milla niista kuvin mainostetaan. :)
Delhissa joudumme lusimaan 18 tuntia odotellen lentoamme - emmeka tieda, mita teemme tuon ajan. Indira Gandhin lentokentalla ei ole ruokaa, ja se on muistaaksemme listattu maailman 7. huonoimmaksi odottelupaikaksi. Toisaalta Delhin ruuhka ja kuumuus ei houkuttele, huijareista ja hioista nykijoista puhumattakaan, mutta saa nahda. Olisihan siella se modernin taiteen museo, jonne Anniina ainakin tahtoisi. Ja jostain voisi ehka yrittaa loytaa maustekaupan. Taalla ravintolassa ruokailun paatteeksi saa herkullista -ehka fenkoli- ja jotain mentoli- ja sokeriraesysteemia, jota tulee ikava. Ja tuoreita vanilijatankoja mielisimme. Nam.
Toissailtana katselimme ukkosta huoneestamme - sahkot olivat poikki ja pilkkopimeassa taivas valahteli shokeeraavan valkeana sahakkaan tahtiin. Tavallisesti pidamme verhoja suljettuina, mutta tahan nautokseen avasimme ne sepposelleen. Joko suljettujen verhojen takaa lymyamasta tai avonaisesta parvekkeen ovesta oli huoneemme kattoon hiipinyt jattimainen hamahakki - arviolta 7 cm kokoinen, jalkoineen paivineen siis. Hetken aikaa tuumasimme, ihmettelimme silmat suurina ja pohdimme vaihtoehtoja selviytyaksemme. Emmehan tienneet sen myrkyllisyydesta tahi hyppytaidoista mitaan. Puimme jalkaan pitkat housut ja sukat, Vaino kipitti alakertaan kertomaan hotellin henkilokunnalle vieraastamme ja Anniina vahti silma kovana, ettei tama vikkelajalkainen ystavamme paase livahtamaan sillavalin piiloon vaikkapa peiton alle. Apu saapui tuota pikaa - teinipoika luudan kanssa saapui hymyillen pelastamaan meidat pulasta. Han otti luudan ja hatisti ottiaisen siihen, rauhallisesti katseli sen vilistavan pitkin kasiaan ja lahti ulos hyvaa yota toivotellen. Vaino yritti kysya, onko kaveri myrkyllinen, ja vastaukseksi tuli vain iloinen: Yes, yes. Toki voi olla, etta han ei ymmartanyt kysymystamme. Yo sujui siis rauhaisasti lopulta. Ja seuraavana paivana Anniinan sopassa oli toukka.
Olemme taalla olleet sangen tyytyvaisia matkaan pakkaamiimme tavaroihin, sangen onnistunut selviytymispakkaus on muassamme. Erityisen mielissamme olemme olleet otokkaverkosta, joka pitaa kaikki epamukavan pienet inisijat ja porisijat poissa unistamme. Toinen sangen kateva kapistus on ollut otsalamppumme - taalla on sahkot poikki melkeinpa joka toinen paiva. Katkot eivat ole pitkia, mutta iltasella sitakin pimeampia. Omat laakkeet ovat osottautuneet kateviksi, taalta varmaankin saisi, mutta toisaalta laakepiratismi jyllaa ja valikoima ei ehka ole kovin kattava. Neuroottinen voisi pakata omat puhtaat neulat mukaan silta varalta, etta paatyy jossain selantauksissa tilanteeseen, jossa verikoe jonkin mystisen trooppisen taudin selattamiseksi on paikallaan. Ja makuupussi, oma ihana puhdas makuupussi on ollut onni. Hotellimme peitot ovat ilmeisesti pakkasoita ja lammittamattomia huoneita silmalla pitaen sangen vankkaa ja tunkkaista tekoa. Pinttynyt kosteuden haju ja tonnien paino rinnan paalla ei houkuttele keveisiin onniuniin. Vaatteita ei ole liikaa, vaan juuri sopivasti. (Pari t-paitaa, pari pitkahiaista, fleecetakki, pitkat housut ja Anniinalla lisaksi hame, muutama huivi, viisi paria sukkia ja viidet alusvaatteet - nailla parjaa pitkalle + kuoritakki lahinna Suomeen paluuta varten ja sateisen viileisiin iltoihin.) Lisaa on osteltu taalta, mika ei ehka olisi ollut valttamatonta parjaamista ajatellen, mutta kivaa ihan muuten vain.
Aika on hoitaa matkajarjestelyita eteenpain ja soitella Finnairille.
Parjailkaa ja olkaa huoleti, pian nahdaan!
Valoa ja rakkautta,
Anniina ja Vaino
Delhissa joudumme lusimaan 18 tuntia odotellen lentoamme - emmeka tieda, mita teemme tuon ajan. Indira Gandhin lentokentalla ei ole ruokaa, ja se on muistaaksemme listattu maailman 7. huonoimmaksi odottelupaikaksi. Toisaalta Delhin ruuhka ja kuumuus ei houkuttele, huijareista ja hioista nykijoista puhumattakaan, mutta saa nahda. Olisihan siella se modernin taiteen museo, jonne Anniina ainakin tahtoisi. Ja jostain voisi ehka yrittaa loytaa maustekaupan. Taalla ravintolassa ruokailun paatteeksi saa herkullista -ehka fenkoli- ja jotain mentoli- ja sokeriraesysteemia, jota tulee ikava. Ja tuoreita vanilijatankoja mielisimme. Nam.
Toissailtana katselimme ukkosta huoneestamme - sahkot olivat poikki ja pilkkopimeassa taivas valahteli shokeeraavan valkeana sahakkaan tahtiin. Tavallisesti pidamme verhoja suljettuina, mutta tahan nautokseen avasimme ne sepposelleen. Joko suljettujen verhojen takaa lymyamasta tai avonaisesta parvekkeen ovesta oli huoneemme kattoon hiipinyt jattimainen hamahakki - arviolta 7 cm kokoinen, jalkoineen paivineen siis. Hetken aikaa tuumasimme, ihmettelimme silmat suurina ja pohdimme vaihtoehtoja selviytyaksemme. Emmehan tienneet sen myrkyllisyydesta tahi hyppytaidoista mitaan. Puimme jalkaan pitkat housut ja sukat, Vaino kipitti alakertaan kertomaan hotellin henkilokunnalle vieraastamme ja Anniina vahti silma kovana, ettei tama vikkelajalkainen ystavamme paase livahtamaan sillavalin piiloon vaikkapa peiton alle. Apu saapui tuota pikaa - teinipoika luudan kanssa saapui hymyillen pelastamaan meidat pulasta. Han otti luudan ja hatisti ottiaisen siihen, rauhallisesti katseli sen vilistavan pitkin kasiaan ja lahti ulos hyvaa yota toivotellen. Vaino yritti kysya, onko kaveri myrkyllinen, ja vastaukseksi tuli vain iloinen: Yes, yes. Toki voi olla, etta han ei ymmartanyt kysymystamme. Yo sujui siis rauhaisasti lopulta. Ja seuraavana paivana Anniinan sopassa oli toukka.
Olemme taalla olleet sangen tyytyvaisia matkaan pakkaamiimme tavaroihin, sangen onnistunut selviytymispakkaus on muassamme. Erityisen mielissamme olemme olleet otokkaverkosta, joka pitaa kaikki epamukavan pienet inisijat ja porisijat poissa unistamme. Toinen sangen kateva kapistus on ollut otsalamppumme - taalla on sahkot poikki melkeinpa joka toinen paiva. Katkot eivat ole pitkia, mutta iltasella sitakin pimeampia. Omat laakkeet ovat osottautuneet kateviksi, taalta varmaankin saisi, mutta toisaalta laakepiratismi jyllaa ja valikoima ei ehka ole kovin kattava. Neuroottinen voisi pakata omat puhtaat neulat mukaan silta varalta, etta paatyy jossain selantauksissa tilanteeseen, jossa verikoe jonkin mystisen trooppisen taudin selattamiseksi on paikallaan. Ja makuupussi, oma ihana puhdas makuupussi on ollut onni. Hotellimme peitot ovat ilmeisesti pakkasoita ja lammittamattomia huoneita silmalla pitaen sangen vankkaa ja tunkkaista tekoa. Pinttynyt kosteuden haju ja tonnien paino rinnan paalla ei houkuttele keveisiin onniuniin. Vaatteita ei ole liikaa, vaan juuri sopivasti. (Pari t-paitaa, pari pitkahiaista, fleecetakki, pitkat housut ja Anniinalla lisaksi hame, muutama huivi, viisi paria sukkia ja viidet alusvaatteet - nailla parjaa pitkalle + kuoritakki lahinna Suomeen paluuta varten ja sateisen viileisiin iltoihin.) Lisaa on osteltu taalta, mika ei ehka olisi ollut valttamatonta parjaamista ajatellen, mutta kivaa ihan muuten vain.
Aika on hoitaa matkajarjestelyita eteenpain ja soitella Finnairille.
Parjailkaa ja olkaa huoleti, pian nahdaan!
Valoa ja rakkautta,
Anniina ja Vaino
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
18. paiva - rakaiset reissaajat
Niinhan siina sitten kavi, etta napattiin joku flunssapopo matkaan, todennakoisesti vaki aamiais- ja illallispaikastamme, jonka tarjoilijapoika kehui itsellaan olevan myos flunssan kuulumisia vaihtaessamme. Kipeana koti tuntuu todella hyvalta ja kaukaiselta ajatukselta. Eilen kaytiin nayttamassa kipeaa kurkkua paikallisessa sairaalassa tohtorille, kun Anniinan olo alkoi olla melko heikko ja vetamaton, vahan lampoa, vilunvareita, lihaskipua ja suunnaton maara rakaa oireina. Vaino seuraa perasta samoin vaivoin. Matkaa tohtorin luo oli pari kilometria, joka tuntui viisinkertaiselta pienen taksin madellessa kapeita vuoristohiekkateita, jotka pahimmillaan mutkittelivat n. 160 asteen kaannoksin. Itse hospitaali oli rakennettu vuonna -79, mutta paikallisten rakennusten tapaan se vaikutti paljon vanhemmalta. Kaikki oli todella alkeellista - kurkkuunkatselulastat onneksi kertakayttoisia.
Laakari puhui hyvaa englantia, oli nuori ja mukava. Kirjasi oireet paperilapulle ja mittasi kuumeen seka tunnusteli imusolmukkeet. Taalla ei tehda bakteeriviljelyita, joten han maarasi antibiootteja kaiken varalta - joita onneksi on mukana paketti omasta takaa. Viela ei ole kuuria aloitettu, olo on tavanomaisen flunssainen ja toivottavasti paranemaan pain. Aika moni taalla tuntuu kohivan ja niistelevan, joten joku popo on liikkeella. Ja niin, paikallinen julkinen terveydenhoito otti maksuksi 50 rupiaa - 64 rupiaa = 1 euro. Sen voi kuulemma peria takaisin vakuutusyhtiolta, ei taida maksaa vaivaa loikata tuon laskun kanssa byrokratian pyorteisiin Suomessa.
Emme ole taalla tehneet siis paljoa muuta kuin lepailleet - lukeneet ja tuijottaneet telkkaria, kayneet valilla syomassa. Anniinan tukka herattaa jonkin verran ilmeisen positiivista huomiota - paikalliset kertovat innoissaan Shiva-jumalattarella olevan samanlaisen. Jotkut intialaiset turistit halusivat kuvauttaa itsensa kanssamme, oletettavasti juuri Anniinan tukan vuoksi. Vajaan viikon paasta lahdemme taalta matkaamaan kohti Delhia. Bussimatka pitaa viela jarjestaa, mutta sen luulemme olevan helpompaa, kuin Delhissa, taalta on enemman liiketta kohti paakaupunkia, kuin sielta pois. Pitkan matkan bussit tuntuvat kuitenkin liikkuvan oisin, ilmeisesti kuumuuden ja pienempien liikennemaarien vuoksi. Loppuaika taalla kulunee levon ja tuliaisshoppailun merkeissa - toiveita saa ilmaista, jos joku tietaa jotain erityisesti tahtovansa.
Hyvaa paivanjatkoa toivotamme,
valoa ja rakkautta mieliinne seka ymparillenne.
Anniina ja Vaino
Laakari puhui hyvaa englantia, oli nuori ja mukava. Kirjasi oireet paperilapulle ja mittasi kuumeen seka tunnusteli imusolmukkeet. Taalla ei tehda bakteeriviljelyita, joten han maarasi antibiootteja kaiken varalta - joita onneksi on mukana paketti omasta takaa. Viela ei ole kuuria aloitettu, olo on tavanomaisen flunssainen ja toivottavasti paranemaan pain. Aika moni taalla tuntuu kohivan ja niistelevan, joten joku popo on liikkeella. Ja niin, paikallinen julkinen terveydenhoito otti maksuksi 50 rupiaa - 64 rupiaa = 1 euro. Sen voi kuulemma peria takaisin vakuutusyhtiolta, ei taida maksaa vaivaa loikata tuon laskun kanssa byrokratian pyorteisiin Suomessa.
Emme ole taalla tehneet siis paljoa muuta kuin lepailleet - lukeneet ja tuijottaneet telkkaria, kayneet valilla syomassa. Anniinan tukka herattaa jonkin verran ilmeisen positiivista huomiota - paikalliset kertovat innoissaan Shiva-jumalattarella olevan samanlaisen. Jotkut intialaiset turistit halusivat kuvauttaa itsensa kanssamme, oletettavasti juuri Anniinan tukan vuoksi. Vajaan viikon paasta lahdemme taalta matkaamaan kohti Delhia. Bussimatka pitaa viela jarjestaa, mutta sen luulemme olevan helpompaa, kuin Delhissa, taalta on enemman liiketta kohti paakaupunkia, kuin sielta pois. Pitkan matkan bussit tuntuvat kuitenkin liikkuvan oisin, ilmeisesti kuumuuden ja pienempien liikennemaarien vuoksi. Loppuaika taalla kulunee levon ja tuliaisshoppailun merkeissa - toiveita saa ilmaista, jos joku tietaa jotain erityisesti tahtovansa.
Hyvaa paivanjatkoa toivotamme,
valoa ja rakkautta mieliinne seka ymparillenne.
Anniina ja Vaino
tiistai 16. syyskuuta 2008
Viikko ja yksi paiva
Reissu alkaa olemaan loppupuoliskolla. 25. paiva meidan pitaa olla jo Delhissa, josta lento lahtee 26. paiva yhdelta yolla. Elo jatkuu samaan malliin, syomme, lepaamme ja haaraamme. Eilen Anniinalle tuli aamusta kurkku kipeaksi, ja illasta seurasi Vaino. Jaamme meditaatiosta pois lievan flunssan vuoksi. Nyt siis aktiviteetit vaihtuvat taas enemman lepailyyn, ja silloin ei blogiinkaan paljoa paivitettavaa ole.
Leipaillessa tulee istuskeltua parvekkeella, lueskeltua kirjaa, tai katsottua satelliitti TV:n yli 50 kanavaa; ymmartamatta sanaakaan suurimmasta osasta ohjelmistoa. Paikallisen tanssilaulukilpailun grand finale nahtiin, Frendit dubattuna Intiaksi seka Vainon uusi lemppari toimintasankari Maha. Maha on erittain cool farkkuihin pukeutuva paksut viikset omaava kovis, joka kuin Robin Hood, pelastaa viattomia rikollisten kourista kuin mikakin kung-fu -mestari. Vaikea kuvailla, mutta herralla on aimo annos 70-80 luvun karismaa.
Paikallinen inkivaarisitruunahunaja -tee pitaa mielen virkeana ja kurkkukivun loitommalla. Vaikkakin aineen juomisesta voisi tehda TV-ohjelman, jossa jokainen joka irvistaa tipahtaa pois, ja viimeinen voittaa miljoonan. Nickin Italialaisessa ravintolassa nakee tuon tuosta kun joku erehtyy siemaisemaan kerralla kunnon annoksen. Jos joisi hammastahnaa ja alkoholia, niin voisi ehka kuvitella kokevansa samanmoisen kirvelyn mita tama herkullinen tee tuottaa suussa. Anniina kokeili juomaa ilman hunajaa - jos se vaikka olisi parempaa, tai pitaisi hampaat paremmin suussa - pahinta juomaa mita han on ikina maistanut. Vaino taas helpotti tilannetta tilaamalla juoman ilman inkivaaria, jolloin se muuttuu harmittomaksi sitruunamehuksi.
Paikalliset kulkukoirat ovat paivisin, kuten aikaisemmin sanottu: vasyneita ja rauhallisia. Mutta ne ovat myoskin yllattavan lemmikkimaisia: ihmiset silloin talloin vahan rapsuttelee niita. Ja ne saattavat valilla tulla nuuhkimaan lahempaa, kaivaten ehka hieman rapsua. Mutta koirien kesken on ilmeisen kova kamppailu oisin, koska iso osa koirista on taynna naarmuja, jotkut ovat todella laihoja, yhdeltakin oli hanta poikki. Eraana aamuna yksi koira lahti seuraamaan meita kuin olisimme koiran omistajat, surullista oli se, etta se kopsutteli kolmella jalalla eteenpain, silla yksi jalka oli pahasti loukkaantunut. Taalla ei ole mitaan tehtavissa naita koiria varten, niita ei saa syottaa, eika ole tullut vastaan mitaan laitosta joka yrittaisi adoptoida naita kulkukoiria eteenpain.
Valilla nakee joidenkin turistien syottavan apinoita, joka lisaa niiden ongelmakayttaytymista. Eraana paivana kun olimme kaymassa japanilaisten tuttujen hotellihuoneessa, yritti apina reilusta pukata itsensa ikkunasta sisaan. Ne eivat pelkaa enaa ollenkaan ihmisia kun niita on ruokittu. On ne ongelmat kovin erilaisia taalla kuin Suomessa.
Kehitysmaanmerkit leijuvat kylla nenan edessa. Vaino kavi seuraamassa vuoden kestavaa rakennusprojektia, iso puisto joka rakennetaan moneen tasoon. Tyontekijoita oli alueella toistakymmenta, naisia jotka kantoivat hiekkaa paidensa pailla olevissa koreissa, pari hakkupoikaa jotka tekivat kaytannossa koko kaivamistyon, nelisen lapiopoikaa jotka siirsivat hiekan koreihin. Yhta lapiota kohti oli kaksi tyontekijaa, toinen lapion varressa, ja toinen joka auttoi vetamalla lapioon sidotusta narusta. Jotkut naputtelivat vasaralla isoista kivista nelionmuotoisia pienempia kivia. Kaikki oli alyttoman epatehokkaan nakoista, Vaino yritti hieman antaa ideaa miten tyo sujuisi nopeampaa, mutta tyonjohtajan vastaukset oli vain, " Kylla. Kylla. Kylla. Rakennamme pronssipatsaan." Tavaraa kannetaan rakennusalueille muuleilla, rakennuksien betonikerrokset tuetaan vieri vieressa olevilla puukepeilla, liekko kantavat osat tehdaan vasta kun seuraava kerros on valmis puiden paalla. Ja kyllahan se rakennusjaljessa nakyy, etta menetelmat ei ehka ole niin edistyneita mita meilla lansimaissa.
Taalla on pilvista ja n. 20C lamminta. Kamera toimii ja olemme joitain kuvia ottaneet, mutta kaikkialla ei viitsi taalla koyhyyden keskella rapsia, joten tulkaahan itse katsomaan.
Apinoiden, koirien, lehmien ja lampaiden keskelta, toivottaa Anniina ja Vaino hyvaa paivan jatkoa, ja nauttikaa siita etta voitte huoletta syoda hedelmarahkaa.
Leipaillessa tulee istuskeltua parvekkeella, lueskeltua kirjaa, tai katsottua satelliitti TV:n yli 50 kanavaa; ymmartamatta sanaakaan suurimmasta osasta ohjelmistoa. Paikallisen tanssilaulukilpailun grand finale nahtiin, Frendit dubattuna Intiaksi seka Vainon uusi lemppari toimintasankari Maha. Maha on erittain cool farkkuihin pukeutuva paksut viikset omaava kovis, joka kuin Robin Hood, pelastaa viattomia rikollisten kourista kuin mikakin kung-fu -mestari. Vaikea kuvailla, mutta herralla on aimo annos 70-80 luvun karismaa.
Paikallinen inkivaarisitruunahunaja -tee pitaa mielen virkeana ja kurkkukivun loitommalla. Vaikkakin aineen juomisesta voisi tehda TV-ohjelman, jossa jokainen joka irvistaa tipahtaa pois, ja viimeinen voittaa miljoonan. Nickin Italialaisessa ravintolassa nakee tuon tuosta kun joku erehtyy siemaisemaan kerralla kunnon annoksen. Jos joisi hammastahnaa ja alkoholia, niin voisi ehka kuvitella kokevansa samanmoisen kirvelyn mita tama herkullinen tee tuottaa suussa. Anniina kokeili juomaa ilman hunajaa - jos se vaikka olisi parempaa, tai pitaisi hampaat paremmin suussa - pahinta juomaa mita han on ikina maistanut. Vaino taas helpotti tilannetta tilaamalla juoman ilman inkivaaria, jolloin se muuttuu harmittomaksi sitruunamehuksi.
Paikalliset kulkukoirat ovat paivisin, kuten aikaisemmin sanottu: vasyneita ja rauhallisia. Mutta ne ovat myoskin yllattavan lemmikkimaisia: ihmiset silloin talloin vahan rapsuttelee niita. Ja ne saattavat valilla tulla nuuhkimaan lahempaa, kaivaten ehka hieman rapsua. Mutta koirien kesken on ilmeisen kova kamppailu oisin, koska iso osa koirista on taynna naarmuja, jotkut ovat todella laihoja, yhdeltakin oli hanta poikki. Eraana aamuna yksi koira lahti seuraamaan meita kuin olisimme koiran omistajat, surullista oli se, etta se kopsutteli kolmella jalalla eteenpain, silla yksi jalka oli pahasti loukkaantunut. Taalla ei ole mitaan tehtavissa naita koiria varten, niita ei saa syottaa, eika ole tullut vastaan mitaan laitosta joka yrittaisi adoptoida naita kulkukoiria eteenpain.
Valilla nakee joidenkin turistien syottavan apinoita, joka lisaa niiden ongelmakayttaytymista. Eraana paivana kun olimme kaymassa japanilaisten tuttujen hotellihuoneessa, yritti apina reilusta pukata itsensa ikkunasta sisaan. Ne eivat pelkaa enaa ollenkaan ihmisia kun niita on ruokittu. On ne ongelmat kovin erilaisia taalla kuin Suomessa.
Kehitysmaanmerkit leijuvat kylla nenan edessa. Vaino kavi seuraamassa vuoden kestavaa rakennusprojektia, iso puisto joka rakennetaan moneen tasoon. Tyontekijoita oli alueella toistakymmenta, naisia jotka kantoivat hiekkaa paidensa pailla olevissa koreissa, pari hakkupoikaa jotka tekivat kaytannossa koko kaivamistyon, nelisen lapiopoikaa jotka siirsivat hiekan koreihin. Yhta lapiota kohti oli kaksi tyontekijaa, toinen lapion varressa, ja toinen joka auttoi vetamalla lapioon sidotusta narusta. Jotkut naputtelivat vasaralla isoista kivista nelionmuotoisia pienempia kivia. Kaikki oli alyttoman epatehokkaan nakoista, Vaino yritti hieman antaa ideaa miten tyo sujuisi nopeampaa, mutta tyonjohtajan vastaukset oli vain, " Kylla. Kylla. Kylla. Rakennamme pronssipatsaan." Tavaraa kannetaan rakennusalueille muuleilla, rakennuksien betonikerrokset tuetaan vieri vieressa olevilla puukepeilla, liekko kantavat osat tehdaan vasta kun seuraava kerros on valmis puiden paalla. Ja kyllahan se rakennusjaljessa nakyy, etta menetelmat ei ehka ole niin edistyneita mita meilla lansimaissa.
Taalla on pilvista ja n. 20C lamminta. Kamera toimii ja olemme joitain kuvia ottaneet, mutta kaikkialla ei viitsi taalla koyhyyden keskella rapsia, joten tulkaahan itse katsomaan.
Apinoiden, koirien, lehmien ja lampaiden keskelta, toivottaa Anniina ja Vaino hyvaa paivan jatkoa, ja nauttikaa siita etta voitte huoletta syoda hedelmarahkaa.
lauantai 13. syyskuuta 2008
14. paiva - pommeja Delhissa, taalla turvassa
Eilen valtiolliset uutiskanavat pyorittivat tuntikausia uutisia Delhissa paikallista aikaa kuudelta sattunutta pommittelutempausta, ilmeisesti islamistien tekosia jalleen. Viisi aikapommia rajahti keskustassa, kaksi saatiin purettua. Yksi pommeista posahti melko lahella sita paikkaa, jossa olimme ensimmaisen yomme Intiassa. Kuolleita parikymmenta, loukkaantuneita liki sata - ei siis valtavaa tuhoa ottaen huomioon pommien keskeiset sijainnit, mutta kutakuinkin kamalaa silti. Delhia ymparoivat pari kolme maakuntaa on laitettu halytystilaan, mutta niistakin on tanne viela matkaa hyvasti. Toivotaan, etta pommisankarit rauhoittuvat siihen, kun meidan tulee lahtea taalta pois. Delhi houkuttelee yha vahemman.
Lomailu jatkuu pehmeasti. Olemme kayneet kolme kertaa medioimassa, miettineet mielen harhaisuutta ja erilaisia ihmismielen laatuja, hengitelleet rauhaa ja rakkautta. Viela emme ole valaistuneet, mutta ainakin Anniinasta homma on mukavaa. Vaino soittelisi ehka mielummin djembea. :) Vaino on soittelun kautta tutustunut neljaan japanilaiseen, pariin israelilaiseen ja paikalliseen katukauppiaaseen. Tanaan olisi laheisessa kylassa - Baksussa- tiedossa jalleen soittelua ja tulitemppuja jo aiemmin mainitussa hippibaarissa. Ehka menemme piipahtamaan siella, mikali jaksamme. Aamulla on vain sangen varhainen heratys meditoimaan. Muutenkin alamme tulla tutuiksi kylalaisten kanssa, aamiaispaikassamme tiedetaan jo, mita haluamme syoda: tuoretta valkosipulivoileipaa, puuroa ja teeta aamiaiseksi, illalla samaista leipaa hoystettyna kasvismunakkaalla ja teella, valilla kakullakin. Eilen loysimme kahvilan, josta saa kunnollista kahvia, ja tulimme tyytyvaisiksi. Paikallinen kuravesi on pitanyt sisallaan vain aavistuksen kahvin ideasta.
Saa on ollut pari paivaa lampiman kostea. Eilen tuli vetta kaatamalla, se tulvi sisaan huoneemme parvekkeen ovesta ja jouduimme vaivaamaan hotellipoikaamme, joka pelasti tilanteen luutun ja luudan kanssa. Satoi tunteja, ja jopa koirat olivat yolla hiljaa. Paivisin kylan koirat nukkuvat pitkin katuja ja temppeleita rohnottaen tyytyvaisen nakoisena kuka missakin, valilla keskella katua, valilla tukkien muuten vain kulkureitit, mutta illalla ne havahtuvat. Yot alkavat valtavalla raksytyksella, jatkuen vaihtelevasti koko kylan tayttavalla ulvonnalla ja rahinalla. Ehka ne haukkuvat toisilleen, ehka kiistelevat reviireista, ehka vahtivat apinoiden kulkua, emme tieda. Meno kuulostaa niin hurjalta, etta tuntuu hyvalta pysya omassa sangyssa, eika huvita lahtea ottamaan selvaa.
Apinat taalla ovat melkoisen royhkeaa sakkia, kulkevat omavaltaisesti pitkin parvekkeiden kaiteita ja tonkivat roskiksista herkkupaloja. Eraana aamuna aamiaispaikkamme terassin ylitti apinaperhe - urosapina varmisti reitin, sita seurasi naaras, joka kantoi vatsan alla pikkuapinaa, ja pari pienempaa apinaotusta kipitti perassa. Hetken kuluttua ne palasivat samaa reittia, josta tulivatkin. Ikkunat ja ovet on syyta pitaa sapissa oisin, ellei tahdo karvaisia vieraita sankyynsa.
Anniina on tottunut matkalla oloon, ja voisi jatkaa reissaamista pidempaankin. Tama on sangen nautittava tapa elaa, olla irrallaan velvollisuuksista ja arjesta tovi, keskittya vain olemiseen tutustuen samalla uusiin ihmisiin. Vaikka ikava onkin Suomen helppouksia ja hyvyyksia, olemme hyvillamme siita, etta tulimme. Ja olemme myos tyytyvaisia paatokseemme pysya yhdessa paikkaa pitempaan. Kiertelemalla nakisi fyysisesti enemman, mutta nain sielu pysyy mukana. Vaino on soittelemassa rumpua uusien kavereidensa kanssa, menen etsimaan hanet.
Terveisia kaikille, vajaan parin viikon kuluttua olemme jo siella.
Voikaa hyvin,
valoa ja rakkautta!
Anniina ja Vaino
Lomailu jatkuu pehmeasti. Olemme kayneet kolme kertaa medioimassa, miettineet mielen harhaisuutta ja erilaisia ihmismielen laatuja, hengitelleet rauhaa ja rakkautta. Viela emme ole valaistuneet, mutta ainakin Anniinasta homma on mukavaa. Vaino soittelisi ehka mielummin djembea. :) Vaino on soittelun kautta tutustunut neljaan japanilaiseen, pariin israelilaiseen ja paikalliseen katukauppiaaseen. Tanaan olisi laheisessa kylassa - Baksussa- tiedossa jalleen soittelua ja tulitemppuja jo aiemmin mainitussa hippibaarissa. Ehka menemme piipahtamaan siella, mikali jaksamme. Aamulla on vain sangen varhainen heratys meditoimaan. Muutenkin alamme tulla tutuiksi kylalaisten kanssa, aamiaispaikassamme tiedetaan jo, mita haluamme syoda: tuoretta valkosipulivoileipaa, puuroa ja teeta aamiaiseksi, illalla samaista leipaa hoystettyna kasvismunakkaalla ja teella, valilla kakullakin. Eilen loysimme kahvilan, josta saa kunnollista kahvia, ja tulimme tyytyvaisiksi. Paikallinen kuravesi on pitanyt sisallaan vain aavistuksen kahvin ideasta.
Saa on ollut pari paivaa lampiman kostea. Eilen tuli vetta kaatamalla, se tulvi sisaan huoneemme parvekkeen ovesta ja jouduimme vaivaamaan hotellipoikaamme, joka pelasti tilanteen luutun ja luudan kanssa. Satoi tunteja, ja jopa koirat olivat yolla hiljaa. Paivisin kylan koirat nukkuvat pitkin katuja ja temppeleita rohnottaen tyytyvaisen nakoisena kuka missakin, valilla keskella katua, valilla tukkien muuten vain kulkureitit, mutta illalla ne havahtuvat. Yot alkavat valtavalla raksytyksella, jatkuen vaihtelevasti koko kylan tayttavalla ulvonnalla ja rahinalla. Ehka ne haukkuvat toisilleen, ehka kiistelevat reviireista, ehka vahtivat apinoiden kulkua, emme tieda. Meno kuulostaa niin hurjalta, etta tuntuu hyvalta pysya omassa sangyssa, eika huvita lahtea ottamaan selvaa.
Apinat taalla ovat melkoisen royhkeaa sakkia, kulkevat omavaltaisesti pitkin parvekkeiden kaiteita ja tonkivat roskiksista herkkupaloja. Eraana aamuna aamiaispaikkamme terassin ylitti apinaperhe - urosapina varmisti reitin, sita seurasi naaras, joka kantoi vatsan alla pikkuapinaa, ja pari pienempaa apinaotusta kipitti perassa. Hetken kuluttua ne palasivat samaa reittia, josta tulivatkin. Ikkunat ja ovet on syyta pitaa sapissa oisin, ellei tahdo karvaisia vieraita sankyynsa.
Anniina on tottunut matkalla oloon, ja voisi jatkaa reissaamista pidempaankin. Tama on sangen nautittava tapa elaa, olla irrallaan velvollisuuksista ja arjesta tovi, keskittya vain olemiseen tutustuen samalla uusiin ihmisiin. Vaikka ikava onkin Suomen helppouksia ja hyvyyksia, olemme hyvillamme siita, etta tulimme. Ja olemme myos tyytyvaisia paatokseemme pysya yhdessa paikkaa pitempaan. Kiertelemalla nakisi fyysisesti enemman, mutta nain sielu pysyy mukana. Vaino on soittelemassa rumpua uusien kavereidensa kanssa, menen etsimaan hanet.
Terveisia kaikille, vajaan parin viikon kuluttua olemme jo siella.
Voikaa hyvin,
valoa ja rakkautta!
Anniina ja Vaino
perjantai 12. syyskuuta 2008
12. paiva - vasyneet shoppailijat
Olimme aamulla menossa meditoimaan, mutta paadyimme shoppailemaan, silla meditaatiomme alkaa vasta huomenna. Ilmottauduimme viiden paivan Z-meditaatioon, 1500 rupiaa per nena tulemme maksamaan tasta lystista. Mita kurssi pitaa sisallaan, siita osaamme kertoa myohemmin enemman. Ennen kurssia saimme harjoituksen suoritettavaksemme: Vahintaan tunnin ajan tulee keskittya laskemaan satasesta alaspain: sisaanhengitys OM, uloshengitys 100, sisaanhengitys OM, ulos 99 ... jne. Heti kun lukujen omittamisen katkaisee jokin muu ajatus, tulee se kirjata ylos ja aloittaa taas satasesta. Anniina paasi 79:iin, jota edelsi lukuisia yli yhdeksankymmenen pysakkeja. Kaikkea sita mielessa pyoriikin.
Toissa paivana meidat nappasi kohtelias kirjakauppias liikkeeseensa ja kertoi mahdollisuudesta opiskella shiatsua viiden paivan kurssilla taalla. Hieman houkuttaisi, hinta on vaivaiset 2000 rahaa, mutta saa nahda, kuinka aika riittaa. Viime paivat ovat olleet aktivisempia kuin aiemmin - Vaino on sosiaalistellut djemben rummuttelun parissa paikallisten ja muiden reissaajien kanssa, kavi eilen jossain hippiluolassa rummuttamassa ja viihdyttamassa kansaa muiden soittelijaihmisten kera. Anniina oli vasynyt, eika jaksanut mukaan. Tanaan olisi samassa paikassa tiedossa lisaa musisointia ja kuulemma jonkinmoisia tulitemppuja, aamulla kahdeksalta pitaisi vain olla skarppina mediteeraamassa, joten saa nahda, jaksammeko siirtaa tomumajamme muutaman kilometrin paahan huviareenalle.
Saa jatkuu lampimana, pilvisyysaste vaihtelee paivittain kirkkaasta sinesta pilvien massoittamaan taivaaseen, eli on vahemman hautovaa ja hautovaa. Viileaa ei ole ollut sitten viimeviikon, mutta kaikkinensa saa on vallan sopiva. Juuri sellainen kesa, joka Suomessa olisi, jos olisi lamminta ja aurinkoista. Tanaan shoppailtuame kylliksi teimme retken samaiselle vesiputoukselle, jonne yritimme jo aiemmin, mutta paadyimmekin kapuamaan vuoren rinnetta korkealle. Putous oli liki kymmenen metrin korkuinen, paatyen kirkasvetiseen lampeen, jossa paikalliset kavivat uiskentelemassa ja vilvoittelemassa. Siita vesi laski purona alas laaksoon. Paikalliset nayttivat hyodyntavan virtaavaa vetta matto- ja munkkikaapupesulana; puro oli taplitetty punaisin laikuin ja erilaisin matoin pitkan matkaa.
Nyt olotila on jokseenkin nuutunut ja taidamme siirtya paivauniin toviksi. Kaikki taalla on vanhalla mallillaan - ei ongelmia oikeastaan minkaan asian kanssa. Tinkiminen on rankkaa ja kuluttavaa, lisaksi autojen toottaily sattuu korviin, muuten ei valitettavaa. Vatsat toimivat ja sita rataa. Kasaamme vasyneet mielemme lepoon, palaamme virkeampina taas. Voikaa hyvin!
Valoa ja rakkautta
Anniina ja Vaino
Toissa paivana meidat nappasi kohtelias kirjakauppias liikkeeseensa ja kertoi mahdollisuudesta opiskella shiatsua viiden paivan kurssilla taalla. Hieman houkuttaisi, hinta on vaivaiset 2000 rahaa, mutta saa nahda, kuinka aika riittaa. Viime paivat ovat olleet aktivisempia kuin aiemmin - Vaino on sosiaalistellut djemben rummuttelun parissa paikallisten ja muiden reissaajien kanssa, kavi eilen jossain hippiluolassa rummuttamassa ja viihdyttamassa kansaa muiden soittelijaihmisten kera. Anniina oli vasynyt, eika jaksanut mukaan. Tanaan olisi samassa paikassa tiedossa lisaa musisointia ja kuulemma jonkinmoisia tulitemppuja, aamulla kahdeksalta pitaisi vain olla skarppina mediteeraamassa, joten saa nahda, jaksammeko siirtaa tomumajamme muutaman kilometrin paahan huviareenalle.
Saa jatkuu lampimana, pilvisyysaste vaihtelee paivittain kirkkaasta sinesta pilvien massoittamaan taivaaseen, eli on vahemman hautovaa ja hautovaa. Viileaa ei ole ollut sitten viimeviikon, mutta kaikkinensa saa on vallan sopiva. Juuri sellainen kesa, joka Suomessa olisi, jos olisi lamminta ja aurinkoista. Tanaan shoppailtuame kylliksi teimme retken samaiselle vesiputoukselle, jonne yritimme jo aiemmin, mutta paadyimmekin kapuamaan vuoren rinnetta korkealle. Putous oli liki kymmenen metrin korkuinen, paatyen kirkasvetiseen lampeen, jossa paikalliset kavivat uiskentelemassa ja vilvoittelemassa. Siita vesi laski purona alas laaksoon. Paikalliset nayttivat hyodyntavan virtaavaa vetta matto- ja munkkikaapupesulana; puro oli taplitetty punaisin laikuin ja erilaisin matoin pitkan matkaa.
Nyt olotila on jokseenkin nuutunut ja taidamme siirtya paivauniin toviksi. Kaikki taalla on vanhalla mallillaan - ei ongelmia oikeastaan minkaan asian kanssa. Tinkiminen on rankkaa ja kuluttavaa, lisaksi autojen toottaily sattuu korviin, muuten ei valitettavaa. Vatsat toimivat ja sita rataa. Kasaamme vasyneet mielemme lepoon, palaamme virkeampina taas. Voikaa hyvin!
Valoa ja rakkautta
Anniina ja Vaino
tiistai 9. syyskuuta 2008
Kymmenes paiva - pilvettoman taivaan aamuauringon kaverit
Huomenta, kanssakansalaiset. Paivat kuluvat taalla liki samaa rataa kuin aiemminkin, kaikki on hyvin. Lueskelemme, kuljeskelemme ja katselemme, elelemme hiljaista turistiarkea taalla kylasessa. Kahteen paivaan ei ole satanut - monsuunin pitaisi pian olla ohi. Pilvimassat ovat silti valtaisat vuorten ylla, tai melkein alapuolellamme, kuten eilen. Ihmetyksen sekaisella kunnioituksella katselimme, kuinka valtava pilvimoyhio lahestyi paattavaisesti parvekettamme. Nakyvyys alkoi huurtua ja kosteus hiipi ennalta kertomaan siita, etta jokin meita suurempi on tulossa. Livahdimme sisalle ja suljimme ikkunat - pian parveke oli jalleen tovin valkoisen massan saartama.
Eilen lahdimme aamusta liikkeelle shoppailumielin. Anniina oli bongannut aiemmin kivan takin, jonka tahtoisi itselleen - valitettavasti niita myyva kauppa on ollut jo pari paivaa kiinni - niin se oli eilenkin. Paadyimme kiertelemaan muita liikkeita, Anniina testaili tiibettilaisia kulhoja - niita joita soitetaan kapulalla ja joista kuuluu OOOOMMMMmmmmm, joilla tasapainotetaan ja hoidetaan chakroja ja jotka varisevat mita kivimmin. Valikoima on laaja, kulhoja on kaikkia kokoja alkaen jalkiruokakiposta paatayen boolimaljaan - ja sellaisia olisi tarkoitus tuoda kotia. Vaino on hieman kauhistellut prosessia - miettinyt niiden raahaamista, mutta paatyi sitten itse ostamaan massiivisen djemben sympaattiselta katumyyjalta. Tama nuori herra lupasi opettaa Vainoa viisi paivaa soittamaan ja virittamaan ostoksensa - ei huono kauppa 50 euron kustannuksineen. Rumpu tullee (tiibettilaisten maljojen kanssa) DHL:lla Suomeen kuukausi meidan jalkeemme. Rummun alkuperainen oli kalliimpi, eika siihen kuulunut koulutuksia. Pienehkon tinkimisprosessin jalkeen hinta tipahti 1/4 osaa, ja koulutukset tuli paalle. Silti jai maku etta olisi voinut tinkia ehka enemman, mutta hinta ei euroissa ole kallis, joten antaa menna nuoren myyjan hyvaksi.
Tahan asti tinkimista on harrastettu vain pari kertaa, eika kovin agressiivisesti. Jotkut tuotteet tuntuvat olevan paikallisessa rahassa vahan ylihinnoiteltuja, mutta euroissa moninkertaisesti vahemman kuin mita Suomesta saisi. Sanotaan etta tinkiminen on kulttuuriteko, ja jotkut myyjat voivat pahastua jos ei tingi, mutta liikaa tinkiminen myoskin vahentaa rahan kulkua maahan, ja voi lisata koyhyytta kun turistituotteiden valmistaminen tyollistaa isoja osia paikallisesta vaestosta. Taalla on myos sellaisia kauppoja, joissa on tinkiminen kielletty, niiden tuotot menee suoraan paikallisten lasten hyvaksi. Tuntuu pahalta ajatukselta tinkia kahden euron paidasta, vaikka sen voisikin saada eurolla.
Kaupanteko taalla on siis opettelua - isoista ostoksista yritamme tinkia - tai Vaino yrittaa, silla taalla ihmiset olettavat rahaliikenteemme kulkevan hanen kauttaan yhdessa liikkuessamme. Hanen kanssaan aletaan tinkia, hanelle tuodaan ravintolalaskut ja hanta katellaan ensimmaisena. Tama sopii Anniinalle, han saa vain valita ja Vaino hoitaa likaisen tyon. :) Sukupuoliroolimallit taalla ovat jotenkin ristiriitaiset - kirjakaupassa on myynnissa De Beauvoirin klassikko: Toinen Nainen, valilla tormaa naisten oikeuksista kertovaan kirjaseen - mutta ilmeisesti kaikki on viela hyvin alkuprosessissa. Naisista alle puolet on lukutaitoisia - miehista liki 75 prosenttia. Taalla Anniina saa kulkea jokseenkin rauhassa, mutta Delhissa miesten katseet vaivaannuttivat. Toisaalta miehet hoitavat hyvin avoimesti lapsia, pitavat niita sylissa ja taluttavat kadulla, hakevat ravintolassa lattialle pyllahtaneet ja parkuvat muksut syliin. Taalla kaksvitonen on jo vanha tekemaan lapsia - yleensa 18 vuotta on ainakin Tiibetissa normaali lisaantymisika, kuulemma. Ja onhan se normaalimpi, kuin mihin me lansimaisessa yhteiskunnassa olemme ajautuneet.
Aamulla kaytiin hakemassa uusi satsi pyykkia pesulasta; joka on jokin vaatekaupan ja pesulan risteyma. Pyykit tulevat halvalla puhtaaksi, ja ovat natisti viikatut. Voimme siis nauttia lomastamme pienella vaatemaaralla helposti, kayden pari kertaa viikossa pesettamassa ne "modernissa" konepesussa. Oma peseytyminen on myos sujunut mainiosti, paitsi tanaan ei saatukkaan lamminta vetta. Lamminvesivarastot toimivat aurinkoenergialla: Talojen katoilla on siis isoja mustia kanistereista jotka aurinko paivan myota lammittaa - joista myoskin apinat tuntuvat pitavan, juomavetena siis. Naimme siis eilen ravintolan ikkunasta kun pari apinaa roikkui kanistereiden sisalla juoden mukavan lampoista vetta. Toivomme hiljaa etta meidan kanisterimme on suljettu apinoilta.
Liikennekulttuuri on se mihin ei totu, kuten myoskin kerjalaiset. Annoimme kohtuullisen summan rahaa eraalle rampautuneelle kerjalaiselle, vain etta han kerjaisi uudestaan parin minuutin kuluttua kun kavelimme uudestaan ohi. Liikenne myos taalla pienessa kylassa toimii kuten Delhissa: Jarru on sekoitettu toottiin. Moottoriajoneuvot tulevat kovaa mutkien takaa vaikka tiet ovat taynna ihmisia. Kuten sanottua, jarrun sijasta vain tootti soi, ja ihmiset hyppivat teiden reunoille suojaan. Autot ovat myoskin valilla todella isoja, jolloin pitaa litistya pienen kadun likaista seinaa vasten ettei peili tai itse auto kolahda kylkeen. Valilla liikenne menee tukkoon kun kaksi tallaista isoa autoa tulee toisiansa vastaan. Intialainen ratkaisu tahan on paikallaan toottaily, jatkuva toottaily, kunnes poliisi tulee pillilla vihelteleen ja ohjailemaan toista kaistaa pakittamaan pois edesta. Omatoimisesti pakki ei nayta menevan paalle, eli siis jarrun lisaksi pakki on korvattu tootilla, liekko paikallisilla autotehtailla on laadunvalvonta heikompaa kuin meilla. Emme ajatelleet siis vuokrata omaa autoa tai moottoripyoraa talla matkalla, vaikka niilla ketterasti paasisikin tutkimaan useiden kymmenien kilometrien paassa olevia pikkukylia.
Niin, tekstiviestit tannepain eivat ole tulleet perille muutamaan paivaan, mikali joku on niita lahetellyt. Kommunikointi on toistaiseksi siis varminta hoitaa tata kautta, tai sahkopostitse. Anniinan tavoittaa virnatar(at)gmail.comista varmimmin, virallisemmat jatan lukematta salasanavorojen pelossa.
Eilen lahdimme aamusta liikkeelle shoppailumielin. Anniina oli bongannut aiemmin kivan takin, jonka tahtoisi itselleen - valitettavasti niita myyva kauppa on ollut jo pari paivaa kiinni - niin se oli eilenkin. Paadyimme kiertelemaan muita liikkeita, Anniina testaili tiibettilaisia kulhoja - niita joita soitetaan kapulalla ja joista kuuluu OOOOMMMMmmmmm, joilla tasapainotetaan ja hoidetaan chakroja ja jotka varisevat mita kivimmin. Valikoima on laaja, kulhoja on kaikkia kokoja alkaen jalkiruokakiposta paatayen boolimaljaan - ja sellaisia olisi tarkoitus tuoda kotia. Vaino on hieman kauhistellut prosessia - miettinyt niiden raahaamista, mutta paatyi sitten itse ostamaan massiivisen djemben sympaattiselta katumyyjalta. Tama nuori herra lupasi opettaa Vainoa viisi paivaa soittamaan ja virittamaan ostoksensa - ei huono kauppa 50 euron kustannuksineen. Rumpu tullee (tiibettilaisten maljojen kanssa) DHL:lla Suomeen kuukausi meidan jalkeemme. Rummun alkuperainen oli kalliimpi, eika siihen kuulunut koulutuksia. Pienehkon tinkimisprosessin jalkeen hinta tipahti 1/4 osaa, ja koulutukset tuli paalle. Silti jai maku etta olisi voinut tinkia ehka enemman, mutta hinta ei euroissa ole kallis, joten antaa menna nuoren myyjan hyvaksi.
Tahan asti tinkimista on harrastettu vain pari kertaa, eika kovin agressiivisesti. Jotkut tuotteet tuntuvat olevan paikallisessa rahassa vahan ylihinnoiteltuja, mutta euroissa moninkertaisesti vahemman kuin mita Suomesta saisi. Sanotaan etta tinkiminen on kulttuuriteko, ja jotkut myyjat voivat pahastua jos ei tingi, mutta liikaa tinkiminen myoskin vahentaa rahan kulkua maahan, ja voi lisata koyhyytta kun turistituotteiden valmistaminen tyollistaa isoja osia paikallisesta vaestosta. Taalla on myos sellaisia kauppoja, joissa on tinkiminen kielletty, niiden tuotot menee suoraan paikallisten lasten hyvaksi. Tuntuu pahalta ajatukselta tinkia kahden euron paidasta, vaikka sen voisikin saada eurolla.
Kaupanteko taalla on siis opettelua - isoista ostoksista yritamme tinkia - tai Vaino yrittaa, silla taalla ihmiset olettavat rahaliikenteemme kulkevan hanen kauttaan yhdessa liikkuessamme. Hanen kanssaan aletaan tinkia, hanelle tuodaan ravintolalaskut ja hanta katellaan ensimmaisena. Tama sopii Anniinalle, han saa vain valita ja Vaino hoitaa likaisen tyon. :) Sukupuoliroolimallit taalla ovat jotenkin ristiriitaiset - kirjakaupassa on myynnissa De Beauvoirin klassikko: Toinen Nainen, valilla tormaa naisten oikeuksista kertovaan kirjaseen - mutta ilmeisesti kaikki on viela hyvin alkuprosessissa. Naisista alle puolet on lukutaitoisia - miehista liki 75 prosenttia. Taalla Anniina saa kulkea jokseenkin rauhassa, mutta Delhissa miesten katseet vaivaannuttivat. Toisaalta miehet hoitavat hyvin avoimesti lapsia, pitavat niita sylissa ja taluttavat kadulla, hakevat ravintolassa lattialle pyllahtaneet ja parkuvat muksut syliin. Taalla kaksvitonen on jo vanha tekemaan lapsia - yleensa 18 vuotta on ainakin Tiibetissa normaali lisaantymisika, kuulemma. Ja onhan se normaalimpi, kuin mihin me lansimaisessa yhteiskunnassa olemme ajautuneet.
Aamulla kaytiin hakemassa uusi satsi pyykkia pesulasta; joka on jokin vaatekaupan ja pesulan risteyma. Pyykit tulevat halvalla puhtaaksi, ja ovat natisti viikatut. Voimme siis nauttia lomastamme pienella vaatemaaralla helposti, kayden pari kertaa viikossa pesettamassa ne "modernissa" konepesussa. Oma peseytyminen on myos sujunut mainiosti, paitsi tanaan ei saatukkaan lamminta vetta. Lamminvesivarastot toimivat aurinkoenergialla: Talojen katoilla on siis isoja mustia kanistereista jotka aurinko paivan myota lammittaa - joista myoskin apinat tuntuvat pitavan, juomavetena siis. Naimme siis eilen ravintolan ikkunasta kun pari apinaa roikkui kanistereiden sisalla juoden mukavan lampoista vetta. Toivomme hiljaa etta meidan kanisterimme on suljettu apinoilta.
Liikennekulttuuri on se mihin ei totu, kuten myoskin kerjalaiset. Annoimme kohtuullisen summan rahaa eraalle rampautuneelle kerjalaiselle, vain etta han kerjaisi uudestaan parin minuutin kuluttua kun kavelimme uudestaan ohi. Liikenne myos taalla pienessa kylassa toimii kuten Delhissa: Jarru on sekoitettu toottiin. Moottoriajoneuvot tulevat kovaa mutkien takaa vaikka tiet ovat taynna ihmisia. Kuten sanottua, jarrun sijasta vain tootti soi, ja ihmiset hyppivat teiden reunoille suojaan. Autot ovat myoskin valilla todella isoja, jolloin pitaa litistya pienen kadun likaista seinaa vasten ettei peili tai itse auto kolahda kylkeen. Valilla liikenne menee tukkoon kun kaksi tallaista isoa autoa tulee toisiansa vastaan. Intialainen ratkaisu tahan on paikallaan toottaily, jatkuva toottaily, kunnes poliisi tulee pillilla vihelteleen ja ohjailemaan toista kaistaa pakittamaan pois edesta. Omatoimisesti pakki ei nayta menevan paalle, eli siis jarrun lisaksi pakki on korvattu tootilla, liekko paikallisilla autotehtailla on laadunvalvonta heikompaa kuin meilla. Emme ajatelleet siis vuokrata omaa autoa tai moottoripyoraa talla matkalla, vaikka niilla ketterasti paasisikin tutkimaan useiden kymmenien kilometrien paassa olevia pikkukylia.
Niin, tekstiviestit tannepain eivat ole tulleet perille muutamaan paivaan, mikali joku on niita lahetellyt. Kommunikointi on toistaiseksi siis varminta hoitaa tata kautta, tai sahkopostitse. Anniinan tavoittaa virnatar(at)gmail.comista varmimmin, virallisemmat jatan lukematta salasanavorojen pelossa.
maanantai 8. syyskuuta 2008
Seitsemas paiva - liki vuoren valloittaneet
Aamulla sade rummutti tasakattoja kiivasrytmisesti, olin herannyt jo tunteja ennen Vainoa ja odotin dekkarini seurassa hanen nousevan. Minusta on hassua, etta han nukkuu ehka enemman kuin mina, tai ainakin aina myohempaan aamuisin. Silla yleensa mina nukun eniten. Sateen lakatessa han vihdoin havahtui, aurinko tuli varovaisesti esiin pilvien takaa, ja pysyi esilla lahes loppupaivan. Olemme taineet nahda, kuinka pilvia valmistetaan - vuoret tekevat niita. Sateen jalkeen auringossa hoyrystyvat rinteet nostavat itsestaan patsaita kohti pilvia. Valilla nauttaa silta, kuin pilvilla olisi lukuisia pienia jalkoja ja ne lahtisivat pian juoksuun, kuljettaen koko massan toisaalle. Tai silta, kuin lukuisat karsat imisivat maasta kosteutta kohti valkoista moyheytta. Paivisin olemme naureskelleet ehka "Intian rullaajalle" Indian roller - pienelle hopsolle linnulle, joka paa nykien juoksee herraskaisesti vastapaisen talon katolla otokoiden perassa.
Mutta niin, emme tienneet, mita tahtoisimme tehda. Anniinaa houkutteli shoppaaminen ja tinkimisharjoittelu, mutta paatimme siirtaa sen huomiselle. Paikallisen buddhatemppelin museo oli tanaan suljettu, ei siis sinnekaan. Istuimme aamiaisemme jalkeen tunnin jos toisenkin paisteessa lukien kirjojamme ja sulatellen paikallista kaurapuuroa - makeaa paksuun maitoon keitettya ja melko herkullista poperoa. Uusi nalka ajoi meidat vihdoin liikkeelle, paatimme testata laheisen hotellin kehutun ravintolan, emmeka pettyneet. Jalleen reilulla kahdella eurolla soimme vatsamme ja mielemme kyllaisiksi, ruoka oli taas loistavaa. Olemme laskeskelleet elavamme taalla suunnilleen parilla kympilla niina paivina, jolloin ei ole tarve ostaa muuta kuin ruokaa, uskomattoman vahan kahdelle ihmiselle - majoituksineen. Taidamme elaa ainutlaatuisia paivia - saamme kiireetta kulkea valmiiseen poytaan silloin, kun tekee mieli. Oikeastaan on sangen kummaa, etta pitaa matkata nain etaalle tavoittaakseen taman rauhan mahdollisuuden. Ei ole asioita hoidettavana, ei ihmisia tavattavana, ei tarvitse tehda ruokaa, ei siivota - vain olla. En tieda, kauanko tata jaksaa, mutta toistaiseksi en kaipaa muuta. :) Vaikka no, on kylla myonnettava, etta valilla olisi ihaninta juoda hanavetta, kayda omassa puhtaassa suihkussa ja saunoa, syoda ruisleipaa ja tuoreita kasviksia ja katsella Dharmaa ja Gregia siina sivussa. Mutta aikansa kullakin. Taidamme taalla oppia yhta ja toista niin Pohjois-Intiasta, matkalla olemisesta, erilaisesa kulttuurista ja kehitysmaaoloista, puhumattakaan itsestamme ja toisistamme.
Paivallisen jalkeen paatimme lahtea kurkkaamaan sita paljon puhuttua vesiputousta, jonka pitaisi olla n. puolen tunnin kavelymatkan paassa. Eraassa vaiheessa kallion kielekkeelta se nahtiinkin, mutta pienessa kylassa taisimme valita vaaran suunnan risteyksesta, ja loppujen lopuksi paadyimme kapuamaan ylos rinnetta lahelle sen huippua, korkeutta riitti. Polku oli kivinen ja kapea, kaarteili pitkin rinnetta omavaltaisesti, mutta jokseenkin jarkevasti. Teki mieli kavuta aivan ylos, mutta siihen pitaisi valmistautua vahan paremmin kuin alle kahdella litralla vetta ja ilman mitaan muita varusteita. Kavutessamme tulimme eraaseen pieneen kylaan joka oli piilossa rinteessa. Naimme keppipyykilla olevan naisen, joka kaivovedella pesi soikossa vaatteitta, heilutti paksua kepukkaa olan takaa ja antoi lialle kyytia. Illalla katselemme telkkarista pyykkikonemainoksia, ( ja sita ihmeellista intialaista viihdetta, jossa joka valissa on tanssittava ryhmassa.) Lisaksi meita tervehti kolme penkilla puhelinta luukuttavaa teinipoikaa - samat ovat kollien kujeet kaikkialla kai. Nokian mainoksia nakee paljon. Mutta hotellimme omistajalla on iPhone, kaikkea sita. Tuloerot hammentavat - neljakummenta prosenttia perheista elaa yhden huoneen asunnoissa, mika tarkoittaa satoja miljoonia ihmisia.
Kylan paikkeilla oli muutamia hienon nakoisia hotellejakin, mutta kylla olisi kova homma kavuta shoppaileen koko tuo tunnin - parin maki. Taas harmiteltiin kameran puuttumista, silla kun paikallaan seisoi, niin mista tahansa suunnasta olisi saanut upeita kuvia. Joten ei kait voi muuta sanoa kun: Menkaa itse katsomaan =)
Paikallinen naan leipa. Sille voisi kirjoittaa oodin. Se on ihan jotain muuta taas kuin Suomessa. Kun tilaa kaikki 30 rupiaa maksavan valkosipulivoi-naan leivan, saa korillisen sita itseaan, ei siis sellaista yhta pienta siivua, vaan pizzan kokoisen latyn siivuteltuna valmiiksi. Se myoskin tehdaan perinteisessa Intialaisessa tandoori-uunissa, joka on ilmeisesti jonkinmuotoinen kiviuuni. Joko se tekee siita taivaallista, tai sitten Suomeen on paatynyt vaara resepti.
Lepailya lepailya, melkein mieli tekisi nahda muutakin Intiaa, mutta ei se tata paljoa parempaa, ainakaan "lomampaa" voi olla, ja matkaopaskin sanoo: Taalta on vaikea poistua. Ihan hiljaa sulattelemme mielissamme mahdollisuutta matkata Manaliin, Shimlaan ja/tahi Chandigarhiin. Mutta se jaa nahtavaksi - taalla riittanee tutkittavaa viela toviksi. (Vainon salainen sivumaininta: Manalissa olisi riippuliitoa ja zorbpallolla maen laskua, Anniina ei anna menna) (Anniinan salainen sivumaininta: enka mina paase lentamaan kuumailmapallolla) (Vaino: Molemmat on turvallisempia enta kuumailmapalloilu) (Anniina: Ala hopsi, onneksi sinulla on jarki mukana - eli mina.) (V: Hyvat ystavat, tama ei pysynyt salassa, siirrytaan suunnitelmaan B.) (A: Vastedes kaikki kommunikaatio ulkomaailmaan kulkee sitten minun kauttani.) (V: Alkaa huoliko toverit, viela paasemme riistovallasta! Free Tibet!) (A: Myohaista, kultaseni, myohaista. Liitto on sinetoity.) (V: Huoh ) (A: Alkaa valittako, V sai tanaan suklaakakkua kuitenkin. Ihan hyvat olot silla on. )
Kaikki on siis edelleen hyvin.
Valoa ja Rakkautta, toverit. Rauha olkoon mielissanne ja paivanne kauniit, yonne taynna onniunia. Nyt juomme teemme.
PS. Kavimme syomassa Pierce Brosnanin suosimassa ravintolassa. Menun ensimmaisella sivulla oli herran kuva peukku pystyssa tyhjien ruokakippojen takana. Pierce Brosnanin valinta!
Mutta niin, emme tienneet, mita tahtoisimme tehda. Anniinaa houkutteli shoppaaminen ja tinkimisharjoittelu, mutta paatimme siirtaa sen huomiselle. Paikallisen buddhatemppelin museo oli tanaan suljettu, ei siis sinnekaan. Istuimme aamiaisemme jalkeen tunnin jos toisenkin paisteessa lukien kirjojamme ja sulatellen paikallista kaurapuuroa - makeaa paksuun maitoon keitettya ja melko herkullista poperoa. Uusi nalka ajoi meidat vihdoin liikkeelle, paatimme testata laheisen hotellin kehutun ravintolan, emmeka pettyneet. Jalleen reilulla kahdella eurolla soimme vatsamme ja mielemme kyllaisiksi, ruoka oli taas loistavaa. Olemme laskeskelleet elavamme taalla suunnilleen parilla kympilla niina paivina, jolloin ei ole tarve ostaa muuta kuin ruokaa, uskomattoman vahan kahdelle ihmiselle - majoituksineen. Taidamme elaa ainutlaatuisia paivia - saamme kiireetta kulkea valmiiseen poytaan silloin, kun tekee mieli. Oikeastaan on sangen kummaa, etta pitaa matkata nain etaalle tavoittaakseen taman rauhan mahdollisuuden. Ei ole asioita hoidettavana, ei ihmisia tavattavana, ei tarvitse tehda ruokaa, ei siivota - vain olla. En tieda, kauanko tata jaksaa, mutta toistaiseksi en kaipaa muuta. :) Vaikka no, on kylla myonnettava, etta valilla olisi ihaninta juoda hanavetta, kayda omassa puhtaassa suihkussa ja saunoa, syoda ruisleipaa ja tuoreita kasviksia ja katsella Dharmaa ja Gregia siina sivussa. Mutta aikansa kullakin. Taidamme taalla oppia yhta ja toista niin Pohjois-Intiasta, matkalla olemisesta, erilaisesa kulttuurista ja kehitysmaaoloista, puhumattakaan itsestamme ja toisistamme.
Paivallisen jalkeen paatimme lahtea kurkkaamaan sita paljon puhuttua vesiputousta, jonka pitaisi olla n. puolen tunnin kavelymatkan paassa. Eraassa vaiheessa kallion kielekkeelta se nahtiinkin, mutta pienessa kylassa taisimme valita vaaran suunnan risteyksesta, ja loppujen lopuksi paadyimme kapuamaan ylos rinnetta lahelle sen huippua, korkeutta riitti. Polku oli kivinen ja kapea, kaarteili pitkin rinnetta omavaltaisesti, mutta jokseenkin jarkevasti. Teki mieli kavuta aivan ylos, mutta siihen pitaisi valmistautua vahan paremmin kuin alle kahdella litralla vetta ja ilman mitaan muita varusteita. Kavutessamme tulimme eraaseen pieneen kylaan joka oli piilossa rinteessa. Naimme keppipyykilla olevan naisen, joka kaivovedella pesi soikossa vaatteitta, heilutti paksua kepukkaa olan takaa ja antoi lialle kyytia. Illalla katselemme telkkarista pyykkikonemainoksia, ( ja sita ihmeellista intialaista viihdetta, jossa joka valissa on tanssittava ryhmassa.) Lisaksi meita tervehti kolme penkilla puhelinta luukuttavaa teinipoikaa - samat ovat kollien kujeet kaikkialla kai. Nokian mainoksia nakee paljon. Mutta hotellimme omistajalla on iPhone, kaikkea sita. Tuloerot hammentavat - neljakummenta prosenttia perheista elaa yhden huoneen asunnoissa, mika tarkoittaa satoja miljoonia ihmisia.
Kylan paikkeilla oli muutamia hienon nakoisia hotellejakin, mutta kylla olisi kova homma kavuta shoppaileen koko tuo tunnin - parin maki. Taas harmiteltiin kameran puuttumista, silla kun paikallaan seisoi, niin mista tahansa suunnasta olisi saanut upeita kuvia. Joten ei kait voi muuta sanoa kun: Menkaa itse katsomaan =)
Paikallinen naan leipa. Sille voisi kirjoittaa oodin. Se on ihan jotain muuta taas kuin Suomessa. Kun tilaa kaikki 30 rupiaa maksavan valkosipulivoi-naan leivan, saa korillisen sita itseaan, ei siis sellaista yhta pienta siivua, vaan pizzan kokoisen latyn siivuteltuna valmiiksi. Se myoskin tehdaan perinteisessa Intialaisessa tandoori-uunissa, joka on ilmeisesti jonkinmuotoinen kiviuuni. Joko se tekee siita taivaallista, tai sitten Suomeen on paatynyt vaara resepti.
Lepailya lepailya, melkein mieli tekisi nahda muutakin Intiaa, mutta ei se tata paljoa parempaa, ainakaan "lomampaa" voi olla, ja matkaopaskin sanoo: Taalta on vaikea poistua. Ihan hiljaa sulattelemme mielissamme mahdollisuutta matkata Manaliin, Shimlaan ja/tahi Chandigarhiin. Mutta se jaa nahtavaksi - taalla riittanee tutkittavaa viela toviksi. (Vainon salainen sivumaininta: Manalissa olisi riippuliitoa ja zorbpallolla maen laskua, Anniina ei anna menna) (Anniinan salainen sivumaininta: enka mina paase lentamaan kuumailmapallolla) (Vaino: Molemmat on turvallisempia enta kuumailmapalloilu) (Anniina: Ala hopsi, onneksi sinulla on jarki mukana - eli mina.) (V: Hyvat ystavat, tama ei pysynyt salassa, siirrytaan suunnitelmaan B.) (A: Vastedes kaikki kommunikaatio ulkomaailmaan kulkee sitten minun kauttani.) (V: Alkaa huoliko toverit, viela paasemme riistovallasta! Free Tibet!) (A: Myohaista, kultaseni, myohaista. Liitto on sinetoity.) (V: Huoh ) (A: Alkaa valittako, V sai tanaan suklaakakkua kuitenkin. Ihan hyvat olot silla on. )
Kaikki on siis edelleen hyvin.
Valoa ja Rakkautta, toverit. Rauha olkoon mielissanne ja paivanne kauniit, yonne taynna onniunia. Nyt juomme teemme.
PS. Kavimme syomassa Pierce Brosnanin suosimassa ravintolassa. Menun ensimmaisella sivulla oli herran kuva peukku pystyssa tyhjien ruokakippojen takana. Pierce Brosnanin valinta!
perjantai 5. syyskuuta 2008
Kuudes paiva, siunattu joutilaisuus
Alunperin suunnittelimme olevamme n. 5 paivaa Mcleod Ganjissa, tai mahdollisesti enemman. Olemme paatyneet jalkimmaiseen, huoneemme suuresta kosteusprosentista huolimatta. Taalla pohjois-intiassa tuntuu olevan kaikkialla sama ongelma - vain yhden moskiiton olemme nahneet joten se puoli on hyvin, nolla puremaa edelleen - mutta apinoita nakee kohtuullisen paljon. Pelottavia pienia ihmisia, jotka hyppivat parvekkeilla hakien avointa ikkunaa josta paasisi ryostelemaan. Niiden pelossa olemme sitten pitaneet parvekkeen ovea ja ikkunoita melkein jatkuvasti kiinni, joka ei ole helpottanut yhtaan huoneen kosteuteen. Eilen sitten aloitimme laajamittaisen tuuletuksen, ja huone tuntuu jo heti paljon paremmalta. Vaikkakin klo. 16 alkanut myrsky jatkuu edelleen hienona sateena.
Myrsky enteili itsestaan ukkostelulla laaksossa ja lyhyilla sahkokatkoksilla. Mutta sitten kuin tyhjasta alkoi laaksoon suoraan parvekkeen ulkopuolelle ilmestymaan tummia, mustia pilvia jotka pyorittivat itseaan samalla kasvattaen kokoaan. Hetkessa ne muodostivat taysin synkan peitteen kaikkien ylle. Olimme ukkosen keskella. Parveke nakymat oli vain pimeaa ja ukkosen valketta. Valilla salama loi niin lahelle, etta isku kuulosti aseen laukaukselta. Vahitellen pimeys taittui valkoiseksi usvaksi, joka leijui kaiken sumentavana huoneemme ikkunan takana viela pitkaan. Makasimme sangyssa lukien kirjojamme, kommentoiden valiin jotain, ja taas jatkaen. Tumman varjon livahtaessa ikkunamme ohi totesimme sen olevan apinan, todennakoisesti eraan heista, joita olimme epaluuloisesti vartioineet puoli paivaa parvekkeeltamme. Meilla on taalla jo oma reviiri.
Muutenkin luonto ja elaimet ovat hyvin lasna koko ajan. Aamulla seurasimme joidenkin naadan tai saukon kaltaisen olentojen temmellysta vastaisen mintunvihrean talon alakerran parvekkeella - tiputtivat ensin tuulettumassa olleen maton alas kaiteelta ja asettuivat sitten paistattamaan paivaa pienemman paalle. Haukat kaartelevat paivittain pikkulintuja ja muita herkkupaloja saalistaen parvekkeemme alla. Otokoita on onneksi melko vahan. Pienen hamahakin ja jonkin puolitoistasenttisen monkijaisen olemme silti jo kantaneet takaisin luontoon, pois jaloistamme pyorimasta.
Parina edellisena paivana ollaan jo paasty kavelemaan enemman pois keskustasta, jolloin jo tuntui silta, etta on oikeasti lomalla, ja se on hienoa. Vaikka olemme taalla jo viisi paivaa, niin silti nakymiin ei totu, vaan ne ovat jatkuvasti hienot. Kamerastamme onkin akku loppu, ei laturia, ja nolla kuvaa otettuna, joten teidan hyvat ystavat, pitaa vain luottaa sanomaamme. Tai voitte vaihtoehtoisesti selata kuvia taalta: http://www.flickr.com/search/?q=mcleod+ganj
Tama kuva on melkein kuin meidan parvekkeelta: http://www.flickr.com/photos/rehvonwald/1361424537/ - Tuosta kun kaantaisi paata vasemmalle, nousisi korkeat huiput joiden takana on viela korkeampia huippuja, kaikki vehreaa paitsi ihan taaimmaiset kiviset jarkaleet.
Olemme joutuneet miettimaan omaa ekologista jalanjalkeamme tassa paikassa, ja paadyimme tayttamaan vesipullomme hotellimme isommasta putelista, silla emme tahdo jattaa jalkeemme satoja litran muovipulloja. Kerjaaviin ihmisiin ja koyhyyteen tottuminen taitaa silti ottaa pidemman aikaa - valiin tuntuu todella pahalta kavella pois ruokaa lapselleen pyytavan aidin sinnikkaasta ja toistuvasta pyyntotulvasta. Jonkin verran olemme avustaneet kanssaelajiamme taalla - eilen sympaattinen parrakas vanha mies sai osansa varoistamme. Eika se ole meilta pois, mutta kaikkia ei vain voi auttaa - vaikka kuinka tahtoisikin. Jattamalla mahdollisimman paljon rahaa paikallisille on meidan keinomme. Kaikesta ei jaksa, eika tahdo tinkia. Kaksi euroa t-paidasta ei ole meille paljoa. Mutta selvasta vedatyksesta emme tahdo maksaa. Esimerkiksi suomalaisen nakkarin - jota taalta jostain syysta loytyy kaupan hyllylta - hinta on kuusinkertainen verrattuna muuhun ostoskoriin. Vaikkakin se on kylla tuontituote, joka nostanee hintaa, mutta silti. Eilen kaytimme paikallisen pesulan palveluita hyodyksemme - jokainen vaatekappale hinnoiteltiin erikseen. Nelja pyyhkeen puhdistaminen maksaa 50 rupiaa, paidan 12 ja sita rataa. Tanaan toivottavasti on tiedossa laja puhtaita vaatteita.
Eilen pidimme tovin sadetta pienessa avoimessa kaytavassa, ja ystavallinen tiibettilaisen nakoinen nainen tuli juttelemaan meille. Kavi ilmi, etta han oli tiibettilaisen kasityokoulun perustaja, ja saimme kutsun sinne vierailulle. Han tuntui olevan kovin innoissaan suomalaisuudestamme, silla Suomen lahetysto on tukenut koulua. Ihmiset taallakin pohjoisessa tuntuvat vilpittomammilta ja ystavallisemmilta kuin suurissa ihmiskeskittymissa.
Eilen kavimme testaamassa ensimmaista kertaa intialaista ruokaa Mcleod Ganjissa, silla taalla on muuten enemman tiibettilaishenkea, joka ilmenee viimeistaan kun huomaa etta liput sangoissa ovat tiibetin lippuja, ja seinat tayttyvat "FREE TIBET" julisteista ja tarroista. Ruokaa piti kylla odottaa, ja hinta oli kalliihko, ainakin aikaisempaan verrattuna - kaikki 100 rupiaa per henkilo, eli n. 1.5 euroa. Ruoka oli taivaallista. Oli siina ehka jotain samaa makua kuin Suomen intialaisissa ravintoloissa, mutta tasoero oli niin suuri, etta ei niita kehtaa verrata. Miinuspuolena se, etta nyt tana aamuna ainakin Vainolla on maha ollut hieman huonon tuntuinen, mutta ei mitaan ongelmaa, suolisto voi toistaiseksi hyvin ja on onnellinen. Kaiken kaikkiaan emme ole syoneet taalla viela huonoa ateriaa. Anniina on ihastunut paikalliseen tiibettilaiseen tuoreeseen leipaan, jota saa 10 rupialla hotellimme ravintolasta. Tuoreita kasviksia tekee silti mieli, mihinkaan kypsentamattomaan emme ole uskaltaneet tarttua. Tanaan voisi ostaa banaaneja jostain, jos loydamme.
Kunhan kelit tasta kirkastuvat, paasemme tutkimaan ensimmaisia nahtavyyksiaa. Pitaisi loytya joitain temppeleita, tiibettilaisen historian museo, jonne on taltioitu alkuperiaisia tiibettilaisia kirjoituksia ennen kulttuurivallankumousta, seka moniulotteisia mandaloita puusta ja hiekasta. Kavelyreissun paasta loytyy kuulemma vesiputous ja lisaa hienoja nakymia. Saaennusteet ei ikava kylla ole meidan puolella, vaan ennustaa ensimmaista aurinkoa nahtavaksi keskiviikkona. Lampotilat ovat kahtakymmenta paivisin, ja vahan alle kymmenta iltaisin, sateita on riittanyt joka paivalle tahankin asti, mutta se on jatkunut yleisesti vain pari tuntia kerralla, jonka jalkeen on lamminta ja aurinkoista.
Valoa ja rakkautta toverit,
taallapain maailmaa kaikki on hyvin edelleen.
Anniina ja Vaino
Myrsky enteili itsestaan ukkostelulla laaksossa ja lyhyilla sahkokatkoksilla. Mutta sitten kuin tyhjasta alkoi laaksoon suoraan parvekkeen ulkopuolelle ilmestymaan tummia, mustia pilvia jotka pyorittivat itseaan samalla kasvattaen kokoaan. Hetkessa ne muodostivat taysin synkan peitteen kaikkien ylle. Olimme ukkosen keskella. Parveke nakymat oli vain pimeaa ja ukkosen valketta. Valilla salama loi niin lahelle, etta isku kuulosti aseen laukaukselta. Vahitellen pimeys taittui valkoiseksi usvaksi, joka leijui kaiken sumentavana huoneemme ikkunan takana viela pitkaan. Makasimme sangyssa lukien kirjojamme, kommentoiden valiin jotain, ja taas jatkaen. Tumman varjon livahtaessa ikkunamme ohi totesimme sen olevan apinan, todennakoisesti eraan heista, joita olimme epaluuloisesti vartioineet puoli paivaa parvekkeeltamme. Meilla on taalla jo oma reviiri.
Muutenkin luonto ja elaimet ovat hyvin lasna koko ajan. Aamulla seurasimme joidenkin naadan tai saukon kaltaisen olentojen temmellysta vastaisen mintunvihrean talon alakerran parvekkeella - tiputtivat ensin tuulettumassa olleen maton alas kaiteelta ja asettuivat sitten paistattamaan paivaa pienemman paalle. Haukat kaartelevat paivittain pikkulintuja ja muita herkkupaloja saalistaen parvekkeemme alla. Otokoita on onneksi melko vahan. Pienen hamahakin ja jonkin puolitoistasenttisen monkijaisen olemme silti jo kantaneet takaisin luontoon, pois jaloistamme pyorimasta.
Parina edellisena paivana ollaan jo paasty kavelemaan enemman pois keskustasta, jolloin jo tuntui silta, etta on oikeasti lomalla, ja se on hienoa. Vaikka olemme taalla jo viisi paivaa, niin silti nakymiin ei totu, vaan ne ovat jatkuvasti hienot. Kamerastamme onkin akku loppu, ei laturia, ja nolla kuvaa otettuna, joten teidan hyvat ystavat, pitaa vain luottaa sanomaamme. Tai voitte vaihtoehtoisesti selata kuvia taalta: http://www.flickr.com/search/?q=mcleod+ganj
Tama kuva on melkein kuin meidan parvekkeelta: http://www.flickr.com/photos/rehvonwald/1361424537/ - Tuosta kun kaantaisi paata vasemmalle, nousisi korkeat huiput joiden takana on viela korkeampia huippuja, kaikki vehreaa paitsi ihan taaimmaiset kiviset jarkaleet.
Olemme joutuneet miettimaan omaa ekologista jalanjalkeamme tassa paikassa, ja paadyimme tayttamaan vesipullomme hotellimme isommasta putelista, silla emme tahdo jattaa jalkeemme satoja litran muovipulloja. Kerjaaviin ihmisiin ja koyhyyteen tottuminen taitaa silti ottaa pidemman aikaa - valiin tuntuu todella pahalta kavella pois ruokaa lapselleen pyytavan aidin sinnikkaasta ja toistuvasta pyyntotulvasta. Jonkin verran olemme avustaneet kanssaelajiamme taalla - eilen sympaattinen parrakas vanha mies sai osansa varoistamme. Eika se ole meilta pois, mutta kaikkia ei vain voi auttaa - vaikka kuinka tahtoisikin. Jattamalla mahdollisimman paljon rahaa paikallisille on meidan keinomme. Kaikesta ei jaksa, eika tahdo tinkia. Kaksi euroa t-paidasta ei ole meille paljoa. Mutta selvasta vedatyksesta emme tahdo maksaa. Esimerkiksi suomalaisen nakkarin - jota taalta jostain syysta loytyy kaupan hyllylta - hinta on kuusinkertainen verrattuna muuhun ostoskoriin. Vaikkakin se on kylla tuontituote, joka nostanee hintaa, mutta silti. Eilen kaytimme paikallisen pesulan palveluita hyodyksemme - jokainen vaatekappale hinnoiteltiin erikseen. Nelja pyyhkeen puhdistaminen maksaa 50 rupiaa, paidan 12 ja sita rataa. Tanaan toivottavasti on tiedossa laja puhtaita vaatteita.
Eilen pidimme tovin sadetta pienessa avoimessa kaytavassa, ja ystavallinen tiibettilaisen nakoinen nainen tuli juttelemaan meille. Kavi ilmi, etta han oli tiibettilaisen kasityokoulun perustaja, ja saimme kutsun sinne vierailulle. Han tuntui olevan kovin innoissaan suomalaisuudestamme, silla Suomen lahetysto on tukenut koulua. Ihmiset taallakin pohjoisessa tuntuvat vilpittomammilta ja ystavallisemmilta kuin suurissa ihmiskeskittymissa.
Eilen kavimme testaamassa ensimmaista kertaa intialaista ruokaa Mcleod Ganjissa, silla taalla on muuten enemman tiibettilaishenkea, joka ilmenee viimeistaan kun huomaa etta liput sangoissa ovat tiibetin lippuja, ja seinat tayttyvat "FREE TIBET" julisteista ja tarroista. Ruokaa piti kylla odottaa, ja hinta oli kalliihko, ainakin aikaisempaan verrattuna - kaikki 100 rupiaa per henkilo, eli n. 1.5 euroa. Ruoka oli taivaallista. Oli siina ehka jotain samaa makua kuin Suomen intialaisissa ravintoloissa, mutta tasoero oli niin suuri, etta ei niita kehtaa verrata. Miinuspuolena se, etta nyt tana aamuna ainakin Vainolla on maha ollut hieman huonon tuntuinen, mutta ei mitaan ongelmaa, suolisto voi toistaiseksi hyvin ja on onnellinen. Kaiken kaikkiaan emme ole syoneet taalla viela huonoa ateriaa. Anniina on ihastunut paikalliseen tiibettilaiseen tuoreeseen leipaan, jota saa 10 rupialla hotellimme ravintolasta. Tuoreita kasviksia tekee silti mieli, mihinkaan kypsentamattomaan emme ole uskaltaneet tarttua. Tanaan voisi ostaa banaaneja jostain, jos loydamme.
Kunhan kelit tasta kirkastuvat, paasemme tutkimaan ensimmaisia nahtavyyksiaa. Pitaisi loytya joitain temppeleita, tiibettilaisen historian museo, jonne on taltioitu alkuperiaisia tiibettilaisia kirjoituksia ennen kulttuurivallankumousta, seka moniulotteisia mandaloita puusta ja hiekasta. Kavelyreissun paasta loytyy kuulemma vesiputous ja lisaa hienoja nakymia. Saaennusteet ei ikava kylla ole meidan puolella, vaan ennustaa ensimmaista aurinkoa nahtavaksi keskiviikkona. Lampotilat ovat kahtakymmenta paivisin, ja vahan alle kymmenta iltaisin, sateita on riittanyt joka paivalle tahankin asti, mutta se on jatkunut yleisesti vain pari tuntia kerralla, jonka jalkeen on lamminta ja aurinkoista.
Valoa ja rakkautta toverit,
taallapain maailmaa kaikki on hyvin edelleen.
Anniina ja Vaino
torstai 4. syyskuuta 2008
Mcleod ganj - vihrean hotellin asukit
Kolmas paiva Intiassa, nyt jo helpompaa. Tulo Delhiin oli hammastyttava kokemus, hotellista etukateen varattu taksikuski osottautui juuri siksi matkaoppaiden huijariksi, jolta toivoimme etukateen valttyvamme. Lentokentalla huojentuneina bongasimme A4:sta pitelevan tyypin, jossa luki kotoisasti omat nimemme. Alun esittelyiden jalkeen saimme kuulla, etta varaamamme hotelli oli maalauksessa, emmeka voisi yopya siella, mutta han tietaisi paremman hotellin meille - samaan hintaan tietysti. Vaadimme paasta alkuperaiseen majapaikkaamme suorinta tieta, mutta kuski sinnikkaasti pyoritti meita ympari pimeinta Delhia siina toivossa, etta luovuttaisimme. Matkan aikana saimme kuulla monesti, etta han ei ole niita huijareita, joita Delhi on taynna. Klassiseen huijauspakettiin kuului myos puhelimen paassa oleva muka hotellin omistaja, joka vahvisti kuskimme tarinan. Lisaksi autosta oli bensiini lopussa, joten olisi valttamatonta kayda huoltoasemalla tankkaamassa, tosin han luopui tasta aikeesta, kun ilmoitimme, ettemme maksa bensoja. Kuskimme tiesi suomesta nokian ja sen, etta ihmiset hakevat Intiasta koiria myydakseen ne hyvalla voitolla suomessa. Kuulostaa tutulta, eiko? Aika uskomatonta tarinaa ihmiselta, joka on lisaksi sanojensa mukaan joskus seurustellut suomalaisen tyton kanssa. Tyttoystava Kika (Kikka?) ja sisarensa Katahryn (Katariina) olivat kuulemma tyypillisia suomalaisia nimia. Ajelimme hanen kyydissaan tunnin, kunnes lopulta Vainon soitettua hotel Brightiin ja varmistettua sen olevan kaytettavissamme, vaihtoi kuski suunnitelmaa ja tiputti meidat oikeaan paikkaan, tehden huiman uukkarin pimeilta teilta kohti keskustaa ja tuplaten ajonopeutensa.
Hotel Bright ei ollut niin bright, kuin odotimme. Maali tippuili seinista, palvelu yolla oli tympeaa ja koko laitos oli suunnattoman paskainen. Ilmastointi tarkoitti valtavaa propellia katossa, joka on-off saadolla piti hurjaa aanta. Mutta meillahan oli sentaan lansimaalainen vessa ja suihku - mita muuta voikaan toivoa delhissa keskella yota +33c lammossa. Tosin tassa vaiheessa tarinaa lienee turha mainita, etta peseytyminen tuossa paikassa olisi luultavasti tehnyt likaisemmaksi, kuin mita olimme. Vihdoin saimme nukahdettua.
Seuraavana paivana aloimme suunnittelemaan pikaista poistumista delhista kohti pohjoista. Hotellin pitajalla oli tietenkin ystava turistimatkatoimistosta odottamassa meita vastaanottotiskilla, joka lupasi jarjestaa meidat deluxebussilla tanne, missa nyt olemme. Ystavallinen mies johdatti meidat pieneen toimistoon, jossa toinen mies tuli meille kertomaan, etta tanne ei paase, silla tulva on katkaissut tien. Sen sijaan meidan tulisi menna Manaliin, joka on hieman kauempana tasta paikasta, saman tien varrella - kuitenkin. Kun sanoimme, ettemme tahdo Manaliin vaan Dharamsalaan, soitti mies lopulta jonnekkin tarkastaakseen, josko bussi sittenkin kulkisi maaranpaahamme. Kulkihan se, lippu maksaisi 900 rupiaa. Sanoimme miettivamme asiaa ja poistuimme estelyista ja pelotteluista huolimatta.
Lonely Planet ainoana luotettavana oppaanamme paadyimme valtion turistineuvontaan, joka opasti meidat oikeaan matkatoimistoon hankkimaan lippuja. Matkalla sinne yli +30 asteen kosteassa kuumuudessa opimme lopulta ignoraamaan kaikki ystavalliset tienneuvvojat ja muut rahaa palveluistaan tahtovat avuliaat kansalaiset, jotka olivat hyvin sitkeita yrittessaan ohjata meidat taysin vaaraan suuntaan, ja lopuksi olisivat halunneet rahaa ellemme olisi kieltatyneet neuvoista toistuvasta ja kavelleet vain eteenpain "avuliaiden" henkiloiden seuratessa. Lopulta loysimme perille, ja saimme ostettua bussiliput 500 rupialla, takarivin kaksi viimeista paikkaa, eika ilmastointia - mutta halusimme pois, ja tyytyvaisina paatimme ottaa ne.
Bussimatka oli jokseenkin sanoinkuvaamaton. Lahdimme liikkelle puoli kuusi illalla ja olimme perilla kolmentoista tunnin kuluttua. Ilma oli viela kuuman kosteaa alkuillasta, bussi pysahteli ja poukkoili paikallisen liikenteen seassa, valiin toottaillen, valiin kaasutellen ja sitten pysahtyen. Bussin viallinen rengas ei yhtaan helpottanut oloa, silla koko matka oli yhta kenguruintia. Rengasta saadettiin useampaan otteeseen matkalla, kerran se vaihdettiinkin, mutta silti meno takapenkilla oli kuin tivolilaitteessa. Pienet toyssyt nostivat takamuksen useamman kymmenen sentin ilmaan, ja toyssyja 13 tunnin matkalla riittaa Intian laatuteilla. Ilmansaasteet ja haju joillain alueilla lajahtivat vasten kasvoja etenkin pysahdyttaessa. Anniina otti varuilta matkapahoinvointilaakkeen ennen matkaa, ja oksensi silti neljasti.
Matkan varrella ei ollut paljoa nahtavaa, lahinna hyvin ransistyneita asuinalueita. Enemman ihmeteltavaa oli muissa teilla kulkijoissa, kuten elefantista kantamuksineen, mopedista jonka isin takapenkin jakoi kolme lasta: yksi keskella, toiset sivuilla pitaen keskimmaisesta kiinni. Ohitimme myos pari julkista bussia matkalla pohjoiseen, siina vaiheessa tiesimme tehneemme oikean ratkaisun, kun valitsimme turistibussin. Ihmiset olivat pakkautuneet sottaiseen pieneen lotjoon, jonka ikkunakaltereiden valeista oli painuneina paikallisten hikisia kasvoja, yrittaen saada hieman edes ilmaa ulkoa.
Lahempana yota alkoi helpottaa, lampotila laski ja liikenne vaheni. Bussikuski ajoi silti kuin kaistapaa paikallisen kulttuurin mukaisesti, taalla se kuka toottaa, saa tulla niin kovaa kuin tahtoo. Loppumatkan saimme nukuttua ja herasimme ihanassa viileydessa ja vehmaudessa lahella Dharamsalaa. Bussi mutkitteli kapeita vuoristoteita alas ja ylos, pakottaen mielen taas keskitamaan itsensa siihen, etta vatsan sisalto pysyy paikallaan. Vihdoin tulimme perille.
Olimme varanneet suomesta hotellin etukateen, mutta emme olleet pystyneet varmistamaan saapumistamme, joten jannityksella kuljimme kohti Green Hotellia toivoen, etta siella olisi sijaa meille. Ja olihan siella - siedettava ja jopa siisti huone, puhtaat lakanat, parvekenakymat vuoristoon ja lansimainen vessa seka kuuma suihku - kaikki tama 750 rupiaa. Ensimmaisen paivan vain soimme ja nukuimme, tama on mennyt hieman samalla tavalla. Ihmiset ovat ystavallisia ja jaoimme juuri mielenkiintoisen seka alykkaan poytakeskustelun tiibettilaisen nuoren miehen kanssa. Han oli kirjoittamassa kirjaa buddhalaisuudesta ja sen kvanttimekaanisista mahdollisuuksista, lueskeli kvanttimekaniikan kirjaa ajankulukseen hotellimme alakerran kahvilassa. Hanesta ja sanoistaan kaikuva ystavallisyys, inhimillisyys ja rauhallisuus muistuttavat siita, etta loppujen lopuksi meissa on edes hitunen samuutta, kulttuurista huolimatta. Kaikki tahtovat olla onnellisia. Nainhan se on.
Joka tapauksessa, olemme toipuneet ja taalla on hyva olla. Viela emme ole tutkineet paikkoja lahemmin, silla yli 2000m korkeus nayttaa meille fyysiset rajamme - kolmanteen kerrokseen kavely portaita pitkin hengastyttaa. Taman paivan ja huomisenkin taidamme vain levata ja lukea kirjoja sangyssa. Taallapain palloa kaikki on siis hyvin.
Valoa ja rakkautta kotiin.
Vaino ja Anniina
Hotel Bright ei ollut niin bright, kuin odotimme. Maali tippuili seinista, palvelu yolla oli tympeaa ja koko laitos oli suunnattoman paskainen. Ilmastointi tarkoitti valtavaa propellia katossa, joka on-off saadolla piti hurjaa aanta. Mutta meillahan oli sentaan lansimaalainen vessa ja suihku - mita muuta voikaan toivoa delhissa keskella yota +33c lammossa. Tosin tassa vaiheessa tarinaa lienee turha mainita, etta peseytyminen tuossa paikassa olisi luultavasti tehnyt likaisemmaksi, kuin mita olimme. Vihdoin saimme nukahdettua.
Seuraavana paivana aloimme suunnittelemaan pikaista poistumista delhista kohti pohjoista. Hotellin pitajalla oli tietenkin ystava turistimatkatoimistosta odottamassa meita vastaanottotiskilla, joka lupasi jarjestaa meidat deluxebussilla tanne, missa nyt olemme. Ystavallinen mies johdatti meidat pieneen toimistoon, jossa toinen mies tuli meille kertomaan, etta tanne ei paase, silla tulva on katkaissut tien. Sen sijaan meidan tulisi menna Manaliin, joka on hieman kauempana tasta paikasta, saman tien varrella - kuitenkin. Kun sanoimme, ettemme tahdo Manaliin vaan Dharamsalaan, soitti mies lopulta jonnekkin tarkastaakseen, josko bussi sittenkin kulkisi maaranpaahamme. Kulkihan se, lippu maksaisi 900 rupiaa. Sanoimme miettivamme asiaa ja poistuimme estelyista ja pelotteluista huolimatta.
Lonely Planet ainoana luotettavana oppaanamme paadyimme valtion turistineuvontaan, joka opasti meidat oikeaan matkatoimistoon hankkimaan lippuja. Matkalla sinne yli +30 asteen kosteassa kuumuudessa opimme lopulta ignoraamaan kaikki ystavalliset tienneuvvojat ja muut rahaa palveluistaan tahtovat avuliaat kansalaiset, jotka olivat hyvin sitkeita yrittessaan ohjata meidat taysin vaaraan suuntaan, ja lopuksi olisivat halunneet rahaa ellemme olisi kieltatyneet neuvoista toistuvasta ja kavelleet vain eteenpain "avuliaiden" henkiloiden seuratessa. Lopulta loysimme perille, ja saimme ostettua bussiliput 500 rupialla, takarivin kaksi viimeista paikkaa, eika ilmastointia - mutta halusimme pois, ja tyytyvaisina paatimme ottaa ne.
Bussimatka oli jokseenkin sanoinkuvaamaton. Lahdimme liikkelle puoli kuusi illalla ja olimme perilla kolmentoista tunnin kuluttua. Ilma oli viela kuuman kosteaa alkuillasta, bussi pysahteli ja poukkoili paikallisen liikenteen seassa, valiin toottaillen, valiin kaasutellen ja sitten pysahtyen. Bussin viallinen rengas ei yhtaan helpottanut oloa, silla koko matka oli yhta kenguruintia. Rengasta saadettiin useampaan otteeseen matkalla, kerran se vaihdettiinkin, mutta silti meno takapenkilla oli kuin tivolilaitteessa. Pienet toyssyt nostivat takamuksen useamman kymmenen sentin ilmaan, ja toyssyja 13 tunnin matkalla riittaa Intian laatuteilla. Ilmansaasteet ja haju joillain alueilla lajahtivat vasten kasvoja etenkin pysahdyttaessa. Anniina otti varuilta matkapahoinvointilaakkeen ennen matkaa, ja oksensi silti neljasti.
Matkan varrella ei ollut paljoa nahtavaa, lahinna hyvin ransistyneita asuinalueita. Enemman ihmeteltavaa oli muissa teilla kulkijoissa, kuten elefantista kantamuksineen, mopedista jonka isin takapenkin jakoi kolme lasta: yksi keskella, toiset sivuilla pitaen keskimmaisesta kiinni. Ohitimme myos pari julkista bussia matkalla pohjoiseen, siina vaiheessa tiesimme tehneemme oikean ratkaisun, kun valitsimme turistibussin. Ihmiset olivat pakkautuneet sottaiseen pieneen lotjoon, jonka ikkunakaltereiden valeista oli painuneina paikallisten hikisia kasvoja, yrittaen saada hieman edes ilmaa ulkoa.
Lahempana yota alkoi helpottaa, lampotila laski ja liikenne vaheni. Bussikuski ajoi silti kuin kaistapaa paikallisen kulttuurin mukaisesti, taalla se kuka toottaa, saa tulla niin kovaa kuin tahtoo. Loppumatkan saimme nukuttua ja herasimme ihanassa viileydessa ja vehmaudessa lahella Dharamsalaa. Bussi mutkitteli kapeita vuoristoteita alas ja ylos, pakottaen mielen taas keskitamaan itsensa siihen, etta vatsan sisalto pysyy paikallaan. Vihdoin tulimme perille.
Olimme varanneet suomesta hotellin etukateen, mutta emme olleet pystyneet varmistamaan saapumistamme, joten jannityksella kuljimme kohti Green Hotellia toivoen, etta siella olisi sijaa meille. Ja olihan siella - siedettava ja jopa siisti huone, puhtaat lakanat, parvekenakymat vuoristoon ja lansimainen vessa seka kuuma suihku - kaikki tama 750 rupiaa. Ensimmaisen paivan vain soimme ja nukuimme, tama on mennyt hieman samalla tavalla. Ihmiset ovat ystavallisia ja jaoimme juuri mielenkiintoisen seka alykkaan poytakeskustelun tiibettilaisen nuoren miehen kanssa. Han oli kirjoittamassa kirjaa buddhalaisuudesta ja sen kvanttimekaanisista mahdollisuuksista, lueskeli kvanttimekaniikan kirjaa ajankulukseen hotellimme alakerran kahvilassa. Hanesta ja sanoistaan kaikuva ystavallisyys, inhimillisyys ja rauhallisuus muistuttavat siita, etta loppujen lopuksi meissa on edes hitunen samuutta, kulttuurista huolimatta. Kaikki tahtovat olla onnellisia. Nainhan se on.
Joka tapauksessa, olemme toipuneet ja taalla on hyva olla. Viela emme ole tutkineet paikkoja lahemmin, silla yli 2000m korkeus nayttaa meille fyysiset rajamme - kolmanteen kerrokseen kavely portaita pitkin hengastyttaa. Taman paivan ja huomisenkin taidamme vain levata ja lukea kirjoja sangyssa. Taallapain palloa kaikki on siis hyvin.
Valoa ja rakkautta kotiin.
Vaino ja Anniina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)